Muutaman päivän olen pyöritellyt mielessäni Pakinaperjantain ajankohtaista aihetta - tätä hain, mitä sain. Ja koettanut muistella mitä mielessäni liikkui vuosi sitten. Toki vuoden vaihtuessa muutenkin summaa menneen vuoden annin, tai päätyy jopa vähennyslaskun puolelle.

Hainko oikeastaan muuta kuin rauhallista ja tasaista vuotta? Välivuotta, johon ei tarvitsisi ihmeempiä tapahtumia kertyäkkään. Voimien kasaamisvuotta.

Lupauksia en ainakaan tehnyt. Kokemuksesta tiedän olevani mestari keksimään tekosyitä, ja selittelemään itselleni miksi ne alunperinkin olivat turhan hätäisesi päätettyjä juttuja.

Tavoitteita vuoden suhteen toki oli, ja aika moni niistä ehtikin toteutua. Osa kirkkaasti, osa rimaa hipoen. Osan siirsin suosiolla tälle vuodelle, ehkä nyt on parempi aikakin niille.

Tai sitten ne eivät enää niin tärkeiltä vuoden mittaan tuntuneetkaan. Kun yhteen aikaan riitti selviytyminen aamusta iltaan, ja läpi pitkien muistojen ja painajaisten täyttämien öiden, ei itseltään enää lisää ihmeitä vaadi.

Toiveita minulla oli paljonkin. Lottovoitosta käyttövaliokoiraan, ja kaikkea mahdollista siltä väliltä. Enimmäkseen kuitenkin ihan pikkujuttuja, maailmanrauhan ja talouden tasapainon kaltaiset jätin niille joilla on paljon vahvempi usko.

Mitä sitten sain? Vuoden täyttä vuoristorataa.

Ja minä ihan vilpittömästi olen lapsesta asti inhonnut kaikkea tivoli- ja huvipuistomeininkiä!

Huippukohta olivat tietysti tyttären häät - hienoja tapaamisia, tunnelmia laidasta laitaan, ja tietenkin iki-ihana hääpari. Aamuöinen uinti pitkin kuun siltaa, saunan terassilta kantautuva nauru ja laiturilla höyryävät saunojat - yhdessä jaettu ilo.

Mukavia juhlia oli toki muitakin, sisarentyttären häistä ihan ekstempore koolle kutsuttuihin lähisuvun pikkujouluihin. Niin ja vietettiinhän kesällä mahtavat 100-v juhlatkin!

Talvi meni lumessa kahlatessa, kevät alkoi myrskyisästi. Pahakin kompurointi oli hyvin lähellä, kai nyt jo uskaltaa luottaa että kaikki vanhat, turhaakin aukirevityt haavat ovat melkolailla parantuneet.

Kesä oli yhtä hellettä, kukkia ja mustikoita. Ja taas kerran ylhäältä lujaa alas.

Syksyn ja alkutalven uutiset ovat vuoroin hyviä, vuoroin huonoja. Enkä vieläkään tiedä mihin ne päättyvät. Olen miettinyt niin että välillä yöunetkin ovat kadonneet, mikä sekin on kyllä täysin turhaa.

Tähän asti kaikki elämässäni on aina lopulta loksahtanut kohdilleen, jostain on aina löytynyt, usein hyvinkin yllättävä, suunta lähteä ja uusi ovi avata. Miten ihmeessä nyt on niin vaikeaa luottaa tähän?

Sain toki myös loppusyksyn lomaani niin upeat ilmat etten vuosiin vastaavia muista. Enkä varmaan vuosiin olekaan kulkenut niin paljon metsiä ristiin rastiin kuin silloin kuljin.

Ja mikä tärkeintä, ehdin myös pysähtyä aina kun siltä tuntui.

Mitä sitten tältä vuodelta odotan ja toivon?

Tietenkin sitä että läheisilläni olisi kaikki hyvin, sitä että omat asumiskuvioni järjestyisivät, niin ettei kaikkea arjessa täytyisi pistää uuteen uskoon.

Ja jotain niin järjetöntä etten edes kerro.

 

Oikein hyvää alkanutta vuotta teille kaikille!