Tänään olen etsinyt vesiheinän seasta kukantaimia, kitkenyt mansikkamaata ja nauttinut Esterin kanssa metsän ihmeistä. Miettinyt miksi yhteiselo ihmisten kesken on joskus niin ylen vaikeaa.

Kyläaukean yhdellä laidalla on vierekkäin kaksi kesäasunnoiksi myytyä vanhaa taloa. Niihin johtaa tie jota käyttävät läpikulkuun myös pelloille menijät sekä satunnaiset lenkkeilijät, oikaiseehan tie sopivasti peltojen läpi naapureihin.

Nyt toisen talon osti vanha pariskunta jonka aikuiset pojat ensitöikseen pistivät valtatien varteen läpiajo kielletty-kyltin, haukkuivat aattona ohikulkijat sekä isännän, tämä kun kuulemma kyttää heidän touhujaan.

Seuraapa touhuja hyvinkin, muttei heidän talonsa vaan naapurin leskirouvan, pyynnöstä vielä. Hän käy kesäpaikassaan harvakseltaan ja säikähti kovasti kun mökki pari vuotta sitten rosvottiin liki tyhjäksi.

Eli kun täällä on totuttu aina vähän seuraamaan paitsi ylimääräistä liikennettä myös huolehtimaan että naapurista näkyy päivittäin jotain elonmerkkiä niin se on heidän mielestään kyttäystä.

No, mitäpä kyläläiset? Päättivät ettei sitten myöskään lanata enää tietä, ei avata siltarumpuja, ei aurata eikä varsinkaan soriteta mäkeä.

Ihmetelty on kyllä, tätä uusien naapureiden asennetta. Rassaako se kaupunkiasuminen niin kovasti ettei yhtään ihmistä enää kestä nähdä, traktorin äänikö se koko loman pilaa? Se kun ei mallasohrakaan itsestään kasva. Että me kun nyt halutaan olla rauhassa niin enää ette tästä kulje.

Vai mistä kumpuaa moinen asenne? Kai se tie oli jo siinä heidän ostaessaan mökin, ja hoidottako he luulevat sen pysyvän kunnossa?

On täällä onneksi opittu että aika yleensä hoitaa asiat, riitelemään ei kannata ruveta. Talon edelliset omistajat kieltäytyivät maksamasta aurausta, tietä kun ei talvisin yleensä pidetä auki pelkkiä lenkkeilijöitä varten. Herättipä auramieskin heidät aina ihan sopimattomaan aikaan tietä avatessaan. Kun he sitten vieraineen ajoivat mäestä ulos annettiin rauhassa pari päivää jäähtyä hangessa, hinurikaan ei näet tohtinut umpihankeen yrittää. Sen jälkeen yhteiselo sujuikin ongelmitta.

Että katsellaan, kyllä täällä lenkkiteitä riittää.