Tänä syksynä peijaissoppa onnistui oikein hyvin. Meillä oli apukokin, eli voudin vaimon, kanssa hulvattoman hauskaa sitä keitellessä. Minä mittasin tarpeita ämpärillä, apukokki annosteli flunssalääkettä pikkukipolla aina kun ääni uhkasi mennä.

Hyvät olikin tropit, ei tarttunut ainakaan se flunssa minuun. Eikä muuten mikään muukaan vaiva.

Pikkuinen kiireen tuntu sen sijaan tarttui. Ensimmäiset oireet ilmestyivät joulukuun kalenteria täytellessä. Optimistisesti sovin jo monta menoa vaikkei loppuvuoden työlista kuulemma vieläkään ole valmis. Toivottavasti siihen ei ole lisätty omien yövuorojen päälle kovin paljoa ylimääräistä.

Lähdenkin tyttären luo joulukylään Orivedelle jo ensi viikolla. Pitkän puhelun ja ahkeran vuorolistojen laraamisen jälkeen selvisi että ainoat samaan aikaan sattuvat loppuvuoden vapaat ovat silloin. Näitä vuorotyön harvoja haittapuolia!

Ei se mitään, lanttulaatikkoa ja joulumieltä voi hyvin nauttia muutenkin kuin kalenterin mukaan.

Esteri on ilmoitettu ensimmäiseen hirvikokeeseen, tutun koiran lupasin viedä perinteisiin oman pitäjän kisoihin. Ja jossain välissä pitäisi vääntäytyä kaupunkireissulle, tämän vuoden työvaatteetkin ovat vielä ostamatta. Taitaa siinä puutelapussa olla pituutta kyllä muutenkin.

Alkuviikolla hoidin omat ja seuran paperihommat, kestitsin viimeisiä syntymäpäivävieraita ja kurkistelin komeroihin. Ne jäivät siihen malliin ja järjestykseen mihin muuttolaatikoita kiireesti purkaessa sattui, vaan liekkö niin väliä.

Tällä lomalla järjestelin vain päänuppia ja ajatuksia. Enkä tainnut ehtiä siinäkään hommassa kellariin saakka. Vaan liekkö niin väliä, senkään.