Meillä isännän kanssa on toimiva seurustelusuhde. Seurustellessa hän istuu tietokoneen ääressä uppoutuneena jalostustietojärjestelmään ynnä muihin tärkeisiin juttuihin, minä makailen siinä vieressä lehtien ja koirien kanssa. Nopeampi toimia kun joku tietotekninen ongelma iskee.

Joskus toki pohditaan vähän syvällisempiäkin juttuja.

Niinkuin tässä yksi ilta. Selasin jotain naisten valistuslehteä. Siinä miehet kertoivat mitä arvostavat naisessa, mikä on oman puolison paras ominaisuus. Tietysti kysyin tätä myös isännältä, että mikä on parasta minussa, kerroppas.

Isäntä tuijotti minua pitkään ja ihmetteli että etkös tuota muka tiedä, itsestään selvää juttua.

Minä rupesin funtsaamaan. Luonne?

Nopea leppymään sen harvan kerran kun suuttuu, yleensä aina hyväntuulinen.

Ai ei?

No huumorintaju, eläinrakkaus, yhteiset harrastukset?

Ei sinne päinkään?

Sitten sen täytyy liittyä jotenkin työhön. Ahkera, käytännöllinen, sitkeä ja mitähän vielä, vaikka pätevä renki peltotöissä.

No mitä kummaa se sitten voisi olla?

Äh, no tietysti, fiksu! Fiksu ja sanavalmis seurassa kuin seurassa.

Eikö muka sekään?

Säästäväisyys se ei ainakaan ole, minä mitoitan aina menoni tulojen mukaan. Ja tytärkin auttaa mielellään ylimääräisten kanssa.

Jotain tähän suhteeseen liittyvää sitten. En ole mustasukkainen enkä puutu iltamenoihin. Tosin kyllä kaupalla yleensä kertovatkin oliko isäntä viimeiksi Nesteellä vai ABC:llä.

Huolehdin mukisematta kotihommista. Ja imuroin autot ja vaihdan renkaat. Ai normaalia, järkevää työnjakoa?

Sitten eksyttiin itse aiheesta vähän monisanaisempaan keskusteluun. Sen sisältöä on turha toistaa. Sillä minähän en ole pitkävihainen tai nipota turhista.

Vai miten se nyt olikaan.

"Tissit, tietysti."

Ja isäntä tuijotti hartaana jonnekkin kaukaisuuteen.

Minä tuijotin takaisin. Aika avoimin silmin.

Mutta en lannistunut. Kysyn uudelleen, vaikka 10 vuoden päästä. Ja tarvittaessa vaikka 20. Sillä jossain vaiheessa äly ja huumorintaju takuulla nousevat niille kuuluvaan arvoonsa.

                                                 .......................................

Tähän loppuun vielä, pitkällisen harkinnan jälkeen, K-18 osuus. Harkinnan tasoon saattavat tosin vaikuttaa 5 töissä valvottua yötä ja kadonneet tekohampaat.  Ne katosivat suunnilleen samaan aikaan kun vatsatauti jylläsi dementiapuolella. Etsintäoperaatioiden tarkemman kuvauksen jätän toiseen kertaan. Mutta jotenkin tässä jo pelkkä kysymyksen asettelu kertoo että sitten minun nuoruuteni on aika moni asia muuttunut.

Täältä löytyy  se kysymys 

Totisesti, silloin ennen oltiin niin herttaisen viattomia. Kuljettiin suomut silmillä ja hyvällä ruokahalulla, turhia tunteilematta, syötiin lihasoppaa ja palapaistia. Oi aikoja!

Jos nykyään seniorit pohtivat tämmöisiä niin mihin ihmeen kategoriaan meikäläisen tapaiset luokitellaan? Fossiileihin kai.