Kukkahame tuli hommattua, kello soi puoli viideltä ja viisi yli viisi oli hame jo kaapissa. Pienen paikkakunnan etu, kaikki on lähellä, matkoihin ei tuhraannu aikaa jollei tarjousten perässä juokse. Suomalaiset valmistajat ovat vihdoin oivaltaneet kuinka kauppaa käydään, mitoitukset vain asialliseen kuntoon. Tokihan mieluummin ostaa kalliimmankin kotimaisen numeroa 38 kuin italialaisen ison koon, sen verran joustaa hinnassa mielellään, vaikkei turhamainen olisikaan- tai ainakaan tunnusta olevansa. 

Eilen soitti kesken unien vanha ystävä, töistä ruokatunnilta, ihan vain kuulumisia, ei sen kummempia. Toistakymmentä vuotta perjantaisin kokoonnuttiin viiden sakissa ravipelien tekoon. Siinä sivussa pelattiin korttia ja mölkkyä, herkuteltiin, väliin otettiin vähän ruokajuomaakin, ja mikä tärkeintä, putsattiin viikon murheet pois. Tutussa porukassa pelin lomassa puitiin välillä hyvinkin syvällisiä. Sitten sakin vanhapoika tapasi naisen, oikein topakan ja mukavan. Ne peli-illat päättyivät hänen osaltaan siihen. Tämä naisihminen ei voi käsittää että mies ja nainen voivat olla ihan vain ystäviä, soitella, tapailla, käydä yhdessä silloin tällöin reissussa, itse kun ei hevosista tai metsästä ole kiinnostunut. Perjantaille ehdoton ei, kerran pari kuunteli eikä kait meidän huumoristamme välittänyt, ei päässyt juttuihin sisälle eikä halunnutkaan.

Puhelusta tuli hyvä mieli mutta jäin miettimään miksi toisten on niin vaikeaa hyväksyä ajatusta ystävyydestä, ettei se vaadi samaa sukupuolta, ikää, samanlaista työhistoriaa tai sukulaisuutta. Miksi toisilla on tarve suhteessa hallita ja määrätä kaikesta, aikuisista ihmisistä kun kuitenkin on kyse. Rehellisyyden nimissä en itsekään välttämättä pitäisi soitteluista jos kyseessä olisi entinen suhde, järkisyytä senkään kieltämiselle en keksi. Pitäähän toki naisella senverran itseluottamusta olla että voi huoletta sanoa "parempaan voit vaihtaa jos sellaisen ihmeen löydät, huonompaan ei kannata". Mutta vakavasti ottaen, mitä sillä arvelee saavuttavansa, silmän alla pitämisellä?