Useamassakin blogissa on vanhan valokuvan myötä muisteltu lapsuutta ja nuoruutta. Samalla on kiertänyt haaste jossa pitää kertoa 6 asiaa itsestään. Mietin voisiko nämä kaksi yhdistää. Kokeillaan.

Kuvassa olemme serkkuni kanssa, liki saman ikäisiä ja samassa pihapiirissä kasvaneita. Äidit sisaruksia, isien vanhemmat aikoinaan samoilta seuduilta Itä-Suomesta pitäjään muuttaneet ja saman tien varteen päätyneet.

Jo tuon ikäisistä huomasi selvästi miten erilaisia me olemme, ja erilailla kasvatettuja.

Serkun kotona vallitsi kuri ja järjestys, osaltaan siitä pitivät isovanhemmat huolta. Meillä oli mamma joka leppoisaan tapaansa rakasti kaikkia lapsia, äiti uuden vauvan kanssa ja sairas isä.

Minä olin villi lapsi, aina menossa ja karkaamassa. Ulos piti päästä, ja metsään. Kuulemma minua etsittiin isolla sakilla harva se päivä, asuimme näet sedän perheen luona. Ehkä siitä johtuukin että huoletta kuljen pitkin metsiä. Joku toi aina turvallisesti kotiin.

Kyllähän me joskus lähdimme mailmalle yhdessäkin serkun kanssa. Kauas emme koskaan ehtineet, siitä piti serkun mummo huolen. Tietysti minä olin aina syyssä, houkutellut tuhmuuksiin mukaan muutkin. Ei kai se aina ihan niinkään ollut, vaan ei minua haitannut ottaa syytä niskoilleni.

Kotiin hakiessaan mamma sitten supisi että on vaan risulla antavinaan piiskaa, ei kehtaa Hannan kanssa aina riidelläkkään lasten kasvatuksesta.

Siitäköhän sitten johtuu etten ole koskaan pomoja pelännyt, tai arastellut asiosta ääneen puhumista.

Mamma suri ettei minusta koskaan tulisi missiä tuommoisilla säärillä, niissä kun vielä on vesurin jäljiltä kunnon arpikin polvessa. Isän perään metsään yritin, työvehkeet tietysti mukana.

Sääret oikenivat, hiukset eivät. Serkun tukka on aina ollut moitteettomasti kammattu, letitetty tai laitettu, minun tukkani ei koskaan ole totellut vaan kääntyy mihin itse lystää. Empä tosin enää aikoihin ole yrittänytkään.

Toinen meistä hallitsee jakkupuvut ja sukkahousut, toinen on joskus ankarasti ponnistellen onnistunut näyttämään likimain asialliselta.

Serkun koti vaikutti kiehtovalta, jännittävältä ja vähän pelottavaltakin. Ruoka oli aina pöydässä minuutilleen, meillä syötiin kun joku ehti laittaa. Ja pöydässä oltiin hiljaa ja kiltisti. Serkut joutuivat ottamaan kalanmaksaöljyä, toimitus joka herätti syvän myötätunnon katselijoissa.

Serkun kotona oli aina siistiä, ja on edelleen. Miten hän ehtii ja jaksaa on minulle täysi mysteeri. Häpeä tunnustaa että kerran tutkin toiveikkaana jopa lattialistat. Ihan tip-top kunnossa.

Minä viihdyn koirien kanssa shaalin alla vanhalla sohvalla, epäilen ettei serkkuni.

Kouluun lähdimme yhtä matkaa. Serkku näytti sopeutuvan pulpetissa istumiseen vaivattomasti, minusta koko homma oli turhaa touhua, osasinhan jo lukea ja laskea. Tarpeetonta kai arvuutella kumpi meistä tappeli poikien kanssa ja istui usein arestissa, milloin mistäkin syystä.

Ällistyttävintä minusta oli ettei serkku koskaan päässyt ulos leikkimään ennenkuin läksyt oli tehty. Toki mamma valvoi niiden tekoa, mutta ymmärsi että ensin oli tärkeämpiäkin hommia.

Lasten ollessa pieniä meillä syötiin ja elettiin säännöllisen rytmin mukaan, osin varmasti myös entisen, kellon tarkasti toimivan mieheni ansiosta. Nyt arkeani rytmittää vain työ, muuten elän ja olen vailla aikatauluja ja säännöllisiä ruoka-aikoja.

Ne meillä on vain koirilla.

Meillä oli paljon kotieläimiä. Lehmiä niinkuin maalla silloin lähes kaikilla, hevosia, possuja ja kissoja. Vahtikoira ja kanit tulivat taloon vasta myöhemmin, taisin olla silloin jo lähemmäs 10.

Täysin karvaton huusholli olisi ihan outo. Vaikka siihen sitkeästi kerran viikossa hetkeksi pyrinkin.

Luulen että serkullani on aina ollut elämässään selvät sävelet ja suora suunta. Minä olen vilkuillut sivuille, hyppinyt paljoakaan pohtimatta työstä ja ammatista toiseen. Ja oikeastaan pitänyt paljon niistä kaikista.

Niinkuin myös serkustani, lapsuusaikojen parhaasta ystävästä.

Ja hänen naurustaan, se kuulostaa aina niin kovin tutulta vaikkei vuosiin olisi nähtykkään.

Ai että kumpi olen minä? No arvatkaas!

Ja menneistä puheen ollen, mihin ovat kaikki punatulkut kadonneet?