Aamulla tytär ja vävy pakkasivat koiran ja kassit autoon, vilkuttivat ja lähtivät takaisin Tampereelle. Tyttärellä onneksi vasta iltavuoroon meno niin ehtivät olla täällä pidemmän viikonlopun.

Vaihdettiin joululahjat vasta nyt, molemmat helpottuneina kun joulusta sentään selvittiin näinkin hyvin. Oli varmasti parempi kun ei edes yritetty viettää sitä niinkuin aina ennen, annettiin pyhien vain tulla ja mennä omalla painollaan.

1209895.jpg

Koirat saivat myös tuliaisia, näistä aarteista ei luovuta edes päiväunilla.

Aikoinaan käytin Hermesin hajuvettä, nyt sitä ei saa enää Suomesta. Tytär oli saanut lahjaksi uutta tuoksua johon itsekkin ihastuin, ajattelin että voisin jopa kokeilla. Onneksi isäntä tuli ja haisteli, tuumi että ihan palaneelle käryää. Säästyypä nekin rahat.

Vävy asensi tulostimen ja uuden virusohjelman. Ehkä olisin osannut itsekkin, saanut yrityksen ja erehdyksen kautta jopa toimimaan. Vaan mukava oli sivusta seurata miten nopeasti ja näppärästi se nyt kävi. 

Joka kerran tyttären pakatessa vauhdilla muistan kuinka aikoinaan tuntui riipaisevalta katsella kun kaksi pientä lähti isojen kassien kanssa viikonlopun viettoon isän luo. Palasi kasseja raahaten takaisin, vuosien myötä vain isompien ja kauempaa. Vaan tottuneesti ja nopeasti tuo tuntuu nyt käyvän.

Nykyään mietin ettei äitien oikeastaan kaikkea tarvitsisi etukäteen tietää, tytär näet ohimennen mainitsi lähtevänsä Lontoossa käymään. Ihan vain muutamaksi päiväksi, työkaverin kanssa. Nuorempana 4-h kerhon kanssa tytär reissasi ympäri Venäjän maaseutua, yksin on matkustellut muutenkin monesti. Mutta nyt, vaikka kuinka päätin etten huolehdi, en hössötä, en hätäile, huolehdin silti. Ainoastani.

Helmikuu ja heinäkuu ovat ne kuukaudet joina kaikki elämäni merkittävimmät käänteet ovat tapahtuneet, lasten syntymää lukuunottamatta. He ovat elokuun alun lapsia. On sitten kyse suurista iloista tai suruista, kohtaamisista tai eroista, muutoista tai töistä, kaikki on joko helmikuun tai heinäkuun antia.

Helmikuussa tulee kuluneeksi vuosi pojan kuolemasta. Ehkä me molemmat tarvitsemme silloin omat matkamme. Tytär kauemmas, minä sinne missä tuuli ja metsä ottivat syliinsä sen mitä jäljellä oli.