Kolme yövuoroa lomaan - jonkin hetkellisen ajatuskatkon aikana lupauduin tekemään vielä pari ylimääräistä yötä samaan putkeen ennen sitä. Tarpeeseen tulee, 5 kokonaista viikkoa!

Siirryin pakkaamisen osalta ulkovarastojen puolelle, takapihan auringossa on mukava tutkia mitä niistä löytyy. Kuvittelin sen käyvän nopeammin kuin sisätilojen, siellä juutun jokaiseen valokuvaan, paperiin ja vaatteeseen.

Ja oikeastaan ulkovarastoon piti saada tilaa lopuille kesäkukkaruukuille ja minikasvihuoneelle.

Varaston perältä löytyi pari isoa säkkiä joiden sisältöä en ollut muistanutkaan. Mamma virkkasi aikoinaan jokaiselle lapsenlapselle pitsiset päiväpeitot, ehtipä tehdä vielä pienet lapsillenikin. Jossain vaiheessa ne kai epäkäytännöllisinä siirtyivät varastoon.

Käyttääköhän semmoisia enää kukaan?

Pois niitä ei voi heittää, niin paljon aikaa ja lämpöisiä ajatuksia mamma niihin uhrasi. Niinkuin meihin lapsiinkin.

Pussillinen sinistä lankaa. Kenelle aioin kutoa niistä villapaidan? Eihän meistä edes poika ollut sinisen ystävä.

Vaaleanpunaiset kerät kyllä muistin. Huvittuneena olen seurannut keskustelua ja nykyäitien mielipiteitä. Lapsia ei saisi pukea tai kasvattaa sukupuolen mukaan, vanhoja roolimalleja pitäisi visusti karttaa.

Vaaleanpunaisesta villapaidasta, pitsimekoista ja virkatusta hellehatusta huolimatta tytöstä kasvoi pikkuponien ja barbien keskellä topakka nainen. Osaa taatusti käyttää moottorisahaa ja klapikonetta paremmin kuin moni mies, eikä itsetunto tai uskottavuus horju käyttää sitten korkoja tai miniä. Minkävärisiä tahansa.

Löytyi myös kauan kateissa ollut pussi parsinlankoja. Mielikuvissani istuin jo uudessa kodissa. Kakluunin luukut auki, hiilloksen lämmössä koirat jaloissa. Vieressäni se iso, kaapin perälle kätketty täysi kori jossa parsittavat odottavat, neula suihkien kantapäätä kuntoon.

Todennäköisesti toimin kuitenkin sukkatarpeen yllättäessä entiseen tapaan. Kiipeän isännän vintille muistellen lämmöllä hänen äitiään. Kun tutustuttiin paremmin hän viisaana mummona kutoi laatikollisen sukkia valmiiksi, myös kokoa 39. Sekä useammat unitossut, nekin minua varten.

Kangaskasakin huvitti. Punaisesta ruutuflanelista saisi tyttärelle enää pyjaman sijasta vain housut, hiihtohousut ja ruutukuosi menivät muodista aikoja sitten. Olikohan minulla kaavatkin niihin? Kapeat lahkeet, kuminauha jalan alle, muistaako joku vielä niitä?

En tiedä edistyikö homma yhtään siirtämällä ulkovarastosta kaikki vaatehuoneeseen.

Toisaalta jokaisessa projektissa on kuulemma tärkeää hallita kokonaiskuva. Se on nyt niin hyvin hallussa että loman alkajaisiksi on pakko kerätä pari päivää puhtia Esterin kanssa metsässä.

Kolmen tyhjän hamsterihäkin lisäksi meiltä löytyy nähtävästi yksi vapaaksi vahtimatta päästetty yksilö. Eihän minusta pitänyt ikinä, ei missään tapauksessa, tulla äidin kaltainen! Eikä ainakaan komeroistani yhtä täysiä.

Isäntä on ollut muuton suhteen ihmeen hiljaa. Haluaisin ajatella että hän on oppinut luottamaan minuun,  uskomaan että teen aina sen mitä olen päättänytkin tehdä. Todennäköisesti hän vain tietää että suunsa avatessaan joutuu heti töihin, kantamaan tavaraa paikasta toiseen.

Ja siinähän ei oikeastaan ole mitään järkeä.