Hiiristä se alkoi, eläinten hoivaaminen. Toki navetassa rapsuteltiin vasikoita ja kissoja, mutta ensimmäinen sisääntuotu eläin oli hiirenpoikanen. Heinäseipäiden alta ja lyhdereluksista niitä etsittiin.Äiti ei hiiristä pitänyt, emmekä mekään sen jälkeen kun yksi karkasi ja söi aarteemme, uimarenkaan.

Seuraava hoivattava oli liito-orava. Täyskasvuisena se roikkui verhoissa ja sotki paikkoja, suojelusta kun ei vielä tiedetty niin ulos sekin kannettiin.

Roope-varis ei sitten saanutkaan tulla eteistä peremmälle, pesi siellä. Pihakoivusta säikytteli lehmiä ja saatteli isää pellolle.

Isä oli helläsydäminen, ei raatsinut katsella kuinka kanipariskunta ikävöi toisiaan eri häkeistä. Naapurit oli jo kaninpoikasilla kyllästetty mutta tuumi kai ettei meille enää tarvitse kummempaa valistusta jakaa kun saamme seurata kaniparin touhuja.

Musti-koira rakasti metsälenkkejä ja tuoretta pullaa, ainoa jota koskaan puri oli ex-mies. Ymmärsi kai että öinen paikka jalkopäässä oli uhattu. Oikeassa olikin. 

Lapsilla oli kani joka saapui takkuturkkisena ja apaattisena. Vanha pariskunta joutui palvelutaloon eikä raaskinut kania hävittää. Pari päivää kani makasi ruusupuskan alla, maisteli voikukkaa ja kömpi sitten tutustumaan meihin. Ulkoilu, tuore ravinto ja kaivelu piristi, se eli vielä monta vuotta. Kiersi vieraat ja autot kuin koira, kökötti lasten hiekkalaatikon reunalla ja kulki ihmisten perässä.

Lasten kissat jäivät isän luo, me ostimme hamsterin. Vilho oli touhukas kaveri, öisin. Majaili siksi kodinhoitohuoneessa. Aamulla ihailtiin miten kauniin punaiseksi oli pesänsä sisustanut, olihan se, uuden tuulipuvun lahkeen silpunnut.

Sama Vilho puikahti kerran keittiön kaapiston sokkeliin. Lapsilla oli hätä, samoin minulla kun mietin hajua joka siitä raatona lähtisi. Vaan ei huolta, Vilho osasi kiivetä sokkeliin työnnettyä lautaa pitkin turvaan, kätkeytyi seuraavaksi sohvaan ja nakerteli siellä.

Mikään ei lähennä naapurustoa rivitalossa niin hyvin kuin karannut kani, sen osoitti tyttären uusin lemmikki. Ovikello soi jatkuvasti, kani kuopi milloin kenenkin kukkapuskaa. Juoksemalla sitä oli turha yrittää kiinni, turha oli naapurin mummoillekkaan selittää että poika kyllä tulee illalla itse kotiin, ovelta vain pehmokoiraa vilautetaan. Epäilen vahvasti ettei kanin lahjoituksen syy meille ollut lapsen allergia vaan vanhempien herkkä mieli, tämä pupu oli erittäin aktiivinen ja rakasti syvästi pehmokoiraansa, varsinkin sen häntäpuolta.

Kääpiöhamsterit ja gerbiilit kiinnostivat meillä vierailevaa miesväkeä suuresti. Kerran kiukkuinen tyttöparvi odotti musiikit valmiina yläkerrassa kun pojat vain haltioissaan seurasivat eläinten touhuja. No, äidin kannalta ne olivat hyvät kotibileet.

Lapset ja hiiret lähtivät, oli koirien vuoro. Isäntä on ollut ikänsä innokas metsämies, ajokoiria talossa oli muutama. Tässä nykyinen.

397254.jpg

Koiramiehet muuten ovat ihan oma rotunsa. Kennelpiirin koirien suvut viidenteen polveen ne muistavat ulkoa, anopin nimi on aina hakusessa. Puhelut toiselle vastaavalle kestävät vähintään tunnin, viimeisin reissu kuvaillaan ensimmäisistä jäljistä kiinniottoon. Luonnollisesti minuutin puheluni siskolle taas kuulostaa turhalta kälätykseltä.

Se hyvä puoli koiramiehissä toki on että arvostavat käyttöpuolta ulkonäköä enemmän, myös naisihmisessä. Pääsee niiden kanssa muutenkin helpommalla, lykkää eväät ja makkarat reppuun, ei huoli sitten kastikkeiden kanssa tuhrata.

Kun meitä kerran oli kaksi innokasta metsään menijää niin tottahan hirvikoirakin piti hommata, kauriiden lisääntyessä mäyräkoira. Metsästyskoirat ovat vähän kuin miehetkin, hyviä kotikoiria kun saavat välillä juosta vapaina. Ensimmäinen harmaa erehtyi haukkumaan ponia, sen pöllytyksen jälkeen ei toipunut ikinä.

Mäyris pelkäsi pentuna ukkosta. Meillähän eivät koirat tietenkään tulleet sänkyyn, mutta tätä tunnin kuunneltuaan isäntä nosti pennun peiton alle. Se oli fiksu otus, seuraavana iltana oli siellä ensimmäisenä. Osasipa aikoinaan pennuilleenkin näyttää missä parhaat unet saa.

Lemmikki tuo elämään aktiivisuutta, sadeaamuinakin kääntäisi muuten vain kylkeä. Viime yönä tosin pennun karattua neljältä pissireissultaan rusakkojahtiin pääsi pieni kirous. Kassit tulee tyhjennettyä huolellisesti, hanskoja ja kukkaroita saa toki kaupasta uusiakin. Metsässä hurahtaa koiran kanssa mukavasti päivä, sohvalla ilta.

Eikä semmoista miestä olekkaan joka yhtä onnellisena ja haltioissaan tervehtii töistä palaavaa emäntää, syö vain nappinsa ja makaa sitten palvovana jalkojen juuressa. Kuuntelee tyytyväisenä rapsutusta ja silittelyä, antaa putsata korvatkin.

Eivät ne pötyä viisaammat puhu kun sanovat että lemmikillä on terapeuttinen vaikutus. On, lemmikille voi puhua kaikki murheensa. Vaitiolo taattu, myötätunto samoin.

Tässä neljä nykyistä lemmikkiäni.

397250.jpg