Lehdet ovat täynnä lyhyitä, pieniä uutisia, tärkeitä ja vähemmän tärkeitä. Ja sitten sellaisia jotka kertovat jotain olennaista ajastamme. Itse pysähdyin tämän Aamulehden uutisen äärellä.

Samana päivänä mielipidekirjoituksessa kysyttiin miksi ainakin yhdessä Espoon hoitokodissa säästösyistä luovuttiin vanhusten päiväkahveista. Päiväkahveista? Kun samaan aikaan tutkimusten mukaan aliravitsemus uhkaa laitoksissa, ja pienet välipalat auttaisivat pitämään veren sokerinkin tasaisena. Mielihyvää ja sosiaalista kanssakäymistä ei kai kannata edes mainita.

Samaan aikaan kaupungissa juhlitaan näyttävästi ja kalustetaan johtajien huoneita muillakin kuin Ikean mööpeleillä.

Ennen käytettiin sanaa omatunto, nyt tuntuu ettei moni edes tiedä mitä se tarkoittaa. Tai miksi sitä pitäisi kuunnella.

No, toki vanhusten omaisten pitäisi. Pitäisi, vaikka samaan aikaan työelämä vaatii joustoa, venymistä, ylitöitä ja lisää tuottavuutta. Sekä entistä pidemmän työuran.

Työn perässä pitää muuttaa, mutta samaa oikeutta ei ole vanhuksilla. Se kunta hoitakoon jossa viimeiksi kirjoilla ovat olleet. Joutaahan ne omaiset ajella ja huolehtia. Kai kohta lähes kaikesta.

Sillä hoitajat eivät ehdi, vaikka kuinka omatunto kolkuttaisi tai pomo vaatisi. Sijaisia ei palkata - sehän maksaa. Lomia ei kesäaikaan paljoa pidetä - kuka ne työt muuten tekisi? Priorisointi, järkeistäminen, millä nimellä työn suunnittelua kutsutaankaan, kaikesta tingitään mistä vain voidaan.

Kuten hetkistä jolloin voisi ottaa kädestä kiinni ja silittää. Että älä välitä äläkä huolehdi, maailmasta ja sanoista on tullut outoja ja vieraita mutta me autamme.

Meitä voi hoputtaa mutta vanhuksen askeleita ei.

Omatoimisuutta, kuntoutusta ja virikkeitä, sitähän laadukas hoito toki on?

Koulutoimi kilpailuttaa ostot. Kananmunat tuodaan Ruotsista, valmiiksi keitettyinä ja säilöntäliemessä uivina. Samaan aikaan kehoitetaan suosimaan lähiruokaa ja luomua, välttämään lisä- ja säilöntäaineita.

Vasta remontoitu lukio halutaan lopettaa ja peruskorjata toinen. Sillä kai työllistetään ja säilytetään oma poliittinen painoarvo. Viis muusta. Kuten koulumatkoista tai euroista.

Kauungintalolla siirrellään päätöksiä johtajalta toiselle, ja kun tarpeeksi on riidelty osa päätyy sairaslomalle. Opettajat eivät, sillä kuka katsoisi sen aikaa lasten perään? 

Löytyisihän näitä, esimerkkejä vaikka ja kuinka.

Miksi osa meistä potee huonoa omatuntoa ja riittämättömyyden tunteita, syyllisyyttä kun ei tarpeeksi ehdi tai jaksa?

Ja miten ihmeessä ne jotka näitä päätöksiä tekevät saattavat ne itselleen perustella?