Oikeastaan nyt pitäisi olla jo nukkumatin mailla, kello herättää neljän jälkeen. Mutta se iänikuinen propleema vaatteista iski, säätiedoitus lupaa +15 huomiselle ja kaikki naulakossa roikkuvat metsävaatteet ovat kylmemmille keleille. Tai ainakin ne joita pidetään ihmisten ilmoilla.

Vuosia sitten kävin tuomarikurssit hirvikokeisiin, nyt kesällä kertasin kun tuntui että viimein työnkin puolesta ehtisi hyvin mukaan. Ja omien koirien, niillekkin jää hyvin aikaa.

Eli aamusta klo 6 olisi oltava koepaikalla, kynät ja kartat mukana. Minä näet olen kahdesta tuomarista se jonka pitäisi tuntea maastot, ja neuvoa vielä kartaltakin missä milloinkin mennään.

Tiedän, siskot ja tytär siellä nauravat ääneen, mutta luotan vahvasti siihen ettei kukaan huomaa jos lopulta päädytään tielle tai autolle vähän eri paikkaan kuin alunperin oli tarkoitus. Ja toisekseen, ideanahan on seurata koiraa ja hirveä, eivätkä nekään yleensä niin suoraan kulje.

Perunaa kuokkiessa teki tänään mieli heittää t-paitakin pois, niin ihanan lämmintä oli. Tai huono kunto ja sitkeä savimaa. Ja eiköhän se ole metsässäkin yhtä lämpöistä saappaat jalassa mennä.

Mietin myös sänkipeltoa katsellessani että olo tuntui oikeastaan aika kevyeltä. Osaksi koska sain kerrottua töissä miksen lähde muiden mukana teatteriin tai jatkoille sen jälkeen.

Minun mieleni vaatii kasassa kestääkseen metsän ja tuulen, hiljaisuuden ja rauhan. En ole enää sama kuin ennen pojan kuolemaa, enkä oikeastaan haluakkaan.

Vaatekomeroa tutkiessani löysin läksiäislahjaksi joskus saamani Marleena Ansion kirjan.

"Jos tulevaisuuden ajatteleminenkin tuottaa sinulle tuskaa niin muista ettei se romahda päällesi kerralla, vaan se lähestyy pikkuhiljaa.Uusi päivä, uusi aika, uudet voimat ja uudet mahdollisuudet." 

 

Muutama vuosi sitten me isännän kanssa olimme vakaasti sitä mieltä että tietokoneet, kamerakännykät sun muut nykyvehkeet ovat täysin turhia. Nyt pari tuttua on hommannut riistakameran ja lähettää näytteeksi kuvia. Tässä yksi. Kyllä tämmöinenkin oikeastaan pitäisi hommata, nuo muuthan meillä jo onkin.

1928778.jpg

Harmi ettei meistä kumpikaan usko pukkiin.

Eli jollei minusta muutamaan päivään kuulu mitään niin kartta saattoi olla jossain vaiheessa nurinpäin.

Tosin myös niin osasimme siskon kanssa aikoinaan mainiosti perille.