Positiivisuus sanana lienee inflaation kokenut, kiitos kaikenlaisten nauru- ja hömppäkurssien. Ei kannettu vesi kaivossa pysy eivätkä suupielet yhdellä kurssilla oikene. Mikä sitten kuvaisi paremmin sopivaa elämänasennetta? Ja kenelle sopivaa, joku haluaa ihan tavallista, joku tavatonta. Miksi sitä pitäisi muuksi muuttua jos syksy masentaa, töissä tökkii ja ukon naama ällöttää?

 Tiedä sitten onko positiivisuus synnynnäistä, itseä on ainakin elämä kouluttanut ja opettanut että on kelvollinen asenne pysyttää verenpaineet ja ihmissuhteet siedettävässä kunnossa. Kun on muutaman vuoden selvinnyt kahdesta murrosikäisestä, viidestä leikki-ikäisestä, dementoituvasta mammasta, vakavasti sairastuneesta isästä, maatilan hommista ja isännän huushollista sekä käynyt vielä kakkostyössä ei voi olla enää hermoja tai muutakaan asennetta jäljellä. 

Optimistisuus kuulostaa kankealta, sitäpaitsi kukaan realistinen ihminen ei voi aina uskoa kaiken sujumiseen. Voipi mennä persiilleen mutta mikä ei tapa se vahvistaa.

Hälläväliä kuulostaa kuin kaikki olisi retuperällä, lähinnä kai "so what?" kuvaisi ainakin omaa asennetta paremmin. Entäs sitten, ei se maailma tähän kaadu, veetättää aikansa ja sillä sitten selvä.

Eteenpäin sano mummo lumessa, sitä on ainakin vielä näillä vyöhykkeillä näkynyt. Fyysisestäkin sairaudesta selviää, henkisestä väsymyksestä.

Vanhuksilla ainakin huomaa positiivisen asenteen edut. Sairaudet, menetykset ja uupumus on hieman helpompi kestää ja sopeutua kun löytää päivistä edes hieman iloa ja naurua.

Eli olkoon syvältä, sieltähän se raikkain vesikin löytyy. On paljon mukavampi ajatella että lomaan on vain 16 yövuoroa kuin 176 tuntia eli kuukausi.