Aaro Hellaakosken runo alla. Ehkä meille jo syntymästä annetaan ne soinnut jotka sielun pohjalla soivat.
Ehkä ne monelle jäävät syvälle, piiloon ja peittoon. Toisille nousevat antamaan iloa ja riemua, toisille näyttävät yön, hiljaisuuden aavat.


Ei mistään löydy pidättäjää, maan päältä, ei taivaan alta,
kun sydäntä, kypsää ja viileää
on kutsunut kuoleman kaikkivalta.
Kuka valmis on, hän kiittää, kun viikate nousee ja niittää.

Ei ihanuus ilmojen keväisten tuon kutsun kulkua estä,
side rakkainkaan, side viimeinen
ei syvinten tuntojen painoa kestä
yön, hiljaisuuden aavat
kun sielussa soinnin saavat.