Tunsin kerran pienen, herttaisen mummon joka kovasti huolehti vanhenemisen mukanaan tuomista sairauksista. Hän ei pelännyt niinkään  sairauksia, vaan sitä ettei itse enää tajuaisi tilaansa. Monesti hän pohti dementiaa, sitä muuttuisiko ihan salaa itseltään muistamattomaksi vai huomaisiko sen jotenkin. Ja jos se tapahtuisi salaa itseltä, kuka siihen sitten osaisi puuttua.

Vähän samaa taitaa tällä hetkellä olla tässä omassa kirjoittelussanikin. Mäyräkoirat huolehtivat ulkoilusta, tänne tuuletan mielen liikkeitä ja kulloinkin ajatuksia askarruttavia asioita. Terapiaa, tarpeeseen, molemmat. Ihan samalla lailla mietin joskus että kai joku sitten huomauttaa jos ajatuksen kulku alkaa harhailla täysin oudoille poluille, tai kiertää liikaa samaa kehää.

Blogiini oli tullut pari kommenttia jotka onnistuin täysin hävittämään. Hallattaren kaunis runo - joskus ehkä kirjoittaisit sen uudelleen?

http://terveyskeskus, tai joku sellainen, yhteys webmasteriin jos saa sinne liittää? Tietääkö kukaan mistä on kyse vai luinko ihan väärin?