Joku minua viisaampi, niitäkin on, väitti että Suomen historian suurimpia virheitä oli keskioluen vapauttaminen maitokauppoihin, kaikkien helposti saataville. Kaljan juonti paitsi turruttaa myös lihottaa sekä laiskistuttaa kansaa.

Osaltaan lienee tottakin. Manataan sähkön ja bensan hinnan nousua, ajetaan marketille ja mätetään saunakaljat kyytiin. Kuka sitä nyt barrikaadeille, ja minkä noille herroille kuitenkaan mahtaa. Kai nyt kaikki tiesivät jo etukäteen etteivät hoitoalan palkat mihinkään nouse tai työolot muuksi muutu. Ainut joka kansan syviä rivejä nostattaa on uhkaus laimentaa olutta, tai siirtää se takaisin Alkon hyllyyn.

Minkäänlaista urheilukilpailua ei ilman keskiolutlupia kannata järjestää, kuivin suin on kehno moittia maalivahtia maanpetturiksi tai erotuomaria homorunkkariksi. (Anteeksi ilmaus, mutta olen kuullut omin korvin)

Kukapa sitä nyt selvinpäin painisi, pienessä maistissa on rennompi kaatuakkin. Onhan sitäpaitsi erittäin vapauttavaa ettei koolla ole väliä, hädän yllättäessä kehtaa aukaista viilon -tai nostaa helmat- missä tahansa, ja jo hätä helpottaa. Näin kesäaikaan on autuasta nokostella luonnon helmassa mäyräkoira kainalossa, yhdeksältä kun aloittaa niin ramaisee mukavasti puoliltapäivin.

Miksikö tästä nyt näin vouhkaan? No, toissa iltana koira sattui tienpientareelle rikotun kaljapullon päälle astumaan. Se on syksyn koe- ja näyttelykausi unohdettava, lääkittävä antura ajan kanssa kuntoon. Eikä tämäkään vielä mitään, vaan se surkea katse. Toiset kirmaavat iloisina lenkille, tämä onneton kinkkaa kolmella jalalla vain pehmeää pihanurmikkoa.

Että eiköhän kaiveta maitokannut esiin. Löytyy laktoositonta, rasvatonta, sinistä ja punaista, joka makuun. Juodaan maitoa vielä kun joku jaksaa tapella tämän nykyisen maatalouspolitiikan ja paperisodan kanssa, lypsää seitsemän päivää viikossa kantturoitaan. Se on kohta hevonen yleisempi eläin kuin lehmä täällä maaseudulla.