Peijaiset menivät hienosti, työpaikan pikkujoulujen vauhdikkaat tonttuleikit luistin, ja vaatekomeron olen taas kerran myllännyt läpi illan viiskymppisiä varten. Sitten onkin tämän vuoden juhlat juhlittu, lähisuvunkin kun sain puolivahingossa syötettyä yhtenä maanantaina.

Joulu tietysti tulee, ja menee varmaan taas omalla painollaan sekin. Tänä vuonna siihen ei liity sen kummempia tunteita. Suru on jo taaenpana, entiset tavat koristeineen jo liian kaukana.

Koulutuksen sujumisesta en ole yhtä varma. Sosiaalipuolen tutkintoni on niin vanha että täydennyskoulutus oli jo pakollista. Sen mielekkyydestä en tosin tiedä - ainakaan tässä muodossa.

Paljon on muuttunut, nyt käydään ensin läpi organisaatio joka koulutusta järjestää. Sitten lait ja asetukset jotka sitä vaativat ja valvovat. Taas vähän lisää organisaatioita, rekisteritietoja ja lakeja.

En toki niiden tarpeellisuutta kritisoi, ihmettelen vain miten paljon aikaa kuulemma nuorisopuolellakin kaikkeen tuohon koulutuksessa käytetään.

Ja kuinka kaukana kouluttajan ajatukset ja tieto työstä jota käytännössä teemme vanhusten parissa onkaan arjestamme. Työkaveri onneksi osasi varautua, aina kun näytti siltä että haluaisin esittää kouluttajan toivomia kysymyksiä hän viisaasti työnsi pastillin suuhuni.

Iso pusillinen toffeeta ensi kerraksi on nyt ostoslistalla.

Kaiken maailman pöpöt ovat myös sitkeästi piirittäneet meitä isännän kanssa. Hän poti kunnon kuumeen, minulle jäivät sitten perinteiset lastentaudit plus pihisevä ääni. Toivottavasti ollaan jo voiton puolella vaikka korvassa mukavasti jumputtaakin.

Sää näyttää tältä, joten joulusiivoilla ei ole mitään kiirettä. Mukavaa adventtia kuitenkin kaikille, koettakaa olla stressaamatta!

 

1323517411_img-d41d8cd98f00b204e9800998e