Ruskea kuori odotti pöydällä avaamista. Valma mietti pitäisikö rohkaisuksi kiehauttaa pullakahvit vai avaisiko samantien. Nitropurkki pöydänkulmalla jo oli.
Pari viikkoa sitten kovaääninen, mustapäinen nainen kunnanvirastolta oli käynyt, selittänyt kartoittavansa avuntarvetta. Ruksaillut ja tentannut, kysellyt pesut ja pyykit, laskut ja ruokapuolen. Pisteiden riittäessä Valmakin pääsisi avun piiriin, sen verran hän oli käsittänyt. Työryhmä kuulemma kokouksessaan päättäisi jatkosta. Mikä ryhmä, eikö sillä naisella kuulo ja näkö toimineet, eikö se nähnyt ettei Valma enää yksin millään jaksanut.

 Kahvinkeitto vielä vanhasta muistista onnistui kun piti toisella kädellä rollasta tai seinästä kiinni. Miniä onneksi hoiteli siivoukset ja kauppa-asiat aina ehtiessään, hommansa ja työnsä silläkin.
Lääkäri oli jo kirjoittanut oman todistuksensa, kysellyt ja mumissut, nostellut lasejaan ja vilkuillut kelloaan.
Kyllähän Valma osan kysymyksistä ymmärsi, nitrot ja verenpainelääkitykset tiesi. Mutta miten selittää lääkärille pelkojaan? Pelkoa että lievä halvaus uusisi, pelkoa pimeistä öistä, yksinäisyydestä, kaatumisista ja siitä noloimmasta jutusta,  siitä joka suututti ja harmitti eniten.
Miten selittää hätää joka öisin valtasi mielen, harmia aamuisin kun tajusi ettei taaskaan ehtinyt vessaan ajoissa. Selittää niin että toinen ymmärtäisi, kirjoittaisi todistuksen jolla Valma pääsisi vaikka  kunnalliskotiin, vai mitä ne nykyään olivat. Kunhan jonnekin missä kuulisi muidenkin ääniä, missä joku lupaisi valvoa ja huolehtia, tulisi heti kun apua tarvitsi eikä vasta sitten kun puhelimeen viimein sai kontattua.

Vapisevin käsin Valma avasi kuoren. Kasa täytettäviä lanketteja. Selvitys eläkkeistä ja tuloista palvelumaksuja varten, hakemus hoitotuen hakuun. Pientä pränttiä, outoja kysymyksiä.
Suututti. Kyllä ne tulot tiesivät, tasan tarkkaan verolapussa lueteltiin eläkkeet eikä Valmalla muuta ollutkaan. Miten niitä osakkeita ja säästöjä, mökin mummolla piiloteltuina. Saisi miniä täyttää seuraavan kerran käydessään.

Keinutuolissa kiikutellessaan Valma hymähti. Jos eivät olleet häävejä aikoinaan ne kiertokoulun todistukset niin eipä voinut tätä tohtorinkaan paperia liiemmälti kehua. Vaan siinä se nyt tuli hänenkin elämänsä arvioitua ja punnittua. Pisteet reknattu ja pääsykokeet reputettu.