Kuten kuvasta näkyy kävin kaupungissa, Tampereella. Sehän luetaan sekä kooltaan että asukasluvultan suureksi. Nämä seisoivat lähellä kaupungin maantieteellistä keskustaa.

1122353.jpg

Olen aikoinaan ajanut hevosella, keikkui perässä sitten haravakone tai sontareki. Isän valmennusmetodeihin kuului runsaasti työajoa, äidin vastusteluista huolimatta. Toki ne hommat olisivatkin traktoripelillä joutuneet huomattavasti nopeammin, ja kuumaverisen oriin takia turvallisemminkin. Vaan ei sitä silloin osannut pelätä, eikä kai ollut vaihtoehtojakaan kun peltotyöt kerran oli ajallaan tehtävä.

Mutta ratsaille en ole ennen kiivennyt. Enkä varmaan nytkään ellei tytär ystävineen olisi käyttänyt sekä uhkailua että kiristystä. Siis tietenkään en pelkää hevosia, ratsastus ei vain ole minun lajini, jotain ponia ehkä lukuunottamatta.

Eli ei auttanut, tarhasta tämmöinen vaan satuloitavaksi.

1122344.jpg

No, lypsyjakkaralta satulaan nousu sujui yllättävän vaivattomasti, siellä pysyminenkään ei tuottanut ongelmia. Tämä yksilö vain sattui olemaan itsepäistä sorttia ja tuppasi menemään minne lystäsi.

Olin kyllä aika polleaa selvittyäni kunnialla vielä maahankin. Tosin sivusta seurannut alle kouluikäinen napero ei suoritustani kai kovin korkealle noteerannut, mutta nehän nostetaankin nykyään satulaan heti kun istumaan oppivat.

Kyllä kerrostalossa ja kaupungissa asuminen vaatisi harjoittelua, varsinkin kun on tottunut pimeisiin ja hiljaisiin öihin. Melkoisen aktiivisia olivat myös tyttären kissat, aamuyöstä varsinkin. Tosin itselläni tuskin on varaa aktiivisuudesta ketään moittia, ainakin jos tytärtä on uskominen.

Maalaiskuntien palveluineen aina moititaan, mutta kyllä meillä sentään matkahuolto aukeaa jo aamusta. Tytär töihin mennessään jätti linja-autoasemalle, tuumi kai etten sitten ainakaan heti eksy. Onneksi sattui juuri sopivasti lähtemään oikeaan suuntaan linjuri, jatkoyhteydethän ehti selvittää kyydissäkin. Eli ei siihen netin aikatauluneuvontaankaan aina kannata luottaa, yllättäviäkin reittejä ajellaan pitkin ja poikin. Tämä kyyti säästi reilun tunnin värjöttelyltä ja tarjosi oikein mielenkiintoisen kierroksen maaseutupitäjien läpi.

Toiset tykkäävät junista, minä en. Linja-auton tunnelma on jotenkin rauhallisempi ja kiireettömämpi, maisemiakin ehtii katsella torkkumisen lomassa ihan sopivasti. Vaikka tästä vuodenajasta pidänkin niin kyllä Suomi loppuvuodesta melkoisen ankealta ja kuluneelta monin paikoin näytti.  

Sanotaan että parisuhteelle yhteinen viikonloppu tekee hyvää. Luulen että viikonlopun erokaan ei ole hullumpi juttu. Vaikutti ihan siltä että kotiintulosta ilostuivat nyt muutkin kuin koirat. Niiden riemulla ei sitten rajaa ollutkaan.