Lauantaina saatiin hirvijahti päätökseen. Esterin kanssa viivyin metsässä vielä hämärän tuloon, harjoitusmielessä. Taitaa siitä vielä hieno hirvikoira tulla!

Sunnuntaina otin vanhemman hirvikoiran metsään mukaan, sitä jo selvästi kyllästytti pelkkä tarhassa juoksentelu. Aamupäivän aikana juoksentelu alkoikin sitten puolestaan kyllästyttää minua, niin vauhdikasta oli meno suuntaan jos toiseenkin.

Iltahämärissä naapurin poika tuli avuksi koiraa hakemaan, vaan eihän se tahtonut moisesta lystistä luopua. Ja taas mentiin.

Isäntä kävi tankkaamassa itsensä ja auton, minä huilaamassa hetken. Katselin kynttilöiden liekkejä ja ajattelin elämän kummallisia polkuja.

Yön paras anti lienee se että Volvoon taidetaan pikapuoliin sittenkin hankkia uudet talvirenkaat. Tarve vielä kyseenalaistettiin kun suunnittelin kaupunkireissua, ei enää.

Kaikki sivutiet olivat peilijäässä, yö tihkuinen ja sumuinen. Tuttu naapuripitäjän mies neuvoi meille oikotien joen rantaan jonne koira hirvien perässä lopulta oli pysähtynyt, muuten maisemat ja kylätiet olivat vieraita. Edestakaisin sahaillessa tulivat kyllä jo aika tutuiksi.

Yön muu anti jäi kastuneisiin housuihin - taskulamppu vähän heilahti samoinkuin saapas ajouralla - toteamukseen että vanhakin koira voi oppia uusia temppuja, ja hieman käheytyneeseen ääneen.

Eihän se joki vastoin odotuksia koiraa pidätellyt, se päätti opetella uimaan vaikka ennen vettä karttoikin. Eikä se hirvi huudoistani paljoa perustanut vaikka viimein pääsin peltotietä ja metsänreunaa lähelle haukkua.

Aamuyöllä sumuisessa metsässä karjuessani mielessä käväisi että voisi sitä yönsä muutenkin viettää kuin hirviä pelottelemalla ja kovakorvaista koiraa kutsumalla. Varsinkin siinä vaiheessa kun taskulamppu alkoi näyttää hiipumisen merkkejä.

Hiipumisen merkkejä alkoi olla jo meissä isännänkin kanssa joten lähdimme hetkeksi nukkumaan. Alkuyön vankka päätös ettei kaveria jätetä alkoi kääntyä ajatukseksi että olkoon p....... siellä.

Ja mitä tutka näyttikään aamulla klo 5! Hirvi oli tulla lönkytellyt koira perässään takaisin kotimäkeen, samaan josta puoliltapäivin löytyikin.

Tänään meitä on nukuttanut, kaikkia kolmea, aika makeasti. Pyykin pesu, kukkien kastelu ja tiskaus ovat täysin tyydyttäneet liikunnan haluni, mäyräkoirien perässäkin luistelin vain aamupäivällä.

Joka päivä talo tuntuu entistä enemmän kodilta. Se alkaa näyttää ja tuntua juuri sellaiselta kuin olen aina haaveillutkin. Aika hauskaa muuten että monen naispuolisen tuttuni mielestä muutto oli aika erikoinen päätös, miesten mielestä taas poikkeuksetta tosi hieno juttu.

Ehkä miehet tosiaan ymmärtävät miten mukavaa on oma rauha ja reilusti tilaa. Sisällä ja ulkona.