Toivottavasti edellinen kirjoitukseni ei antanut kenellekkään kuvaa etten hyväksy erilaisia mielipiteitä tai näkökantoja. Se mihin kukakin uskoo tai ei, mihin kuuluu tai sitten ei, on jokaisen täysin oma asia.
Minussa vain on vastaväittäjän vikaa, ja tietynlainen mustavalkoisuus saa sen usein esille.
Mitä itse pidän täysin turhana ja tarpeettomana saattaa jollekin toiselle olla niitä elämän tärkeimpiä asioita. Itse menen metsään mutta ymmärrän hyvin miksei se moniakaan kiinnosta. Joku ajaa moottoripyörällä, toinen laulaa kirkkokuorossa, ja hyvä niin.
Keskeinen vastaväite olikin miksi sitten muiden pitäisi siitä maksaa? Tässä tapauksessa siis tukea verovaroin kirkkoa ja sen toimintaa.
Kysyn saadaanko varmasti vastaavat palvelut tilalle jos kaikki tämä puretaan ja hylätään?
Tähänkään asti ei päteviä psykologeja ole maaseudulle saanut, ja tuskin heidän virkaehtosopimukseensa koskaan kirjataan samanlaista varallaoloa ja lähtövalmiutta kuin kirkosta nyt löytyy.
Tai on ainakin löytynyt tässä pitäjässä, sen parin viime vuoden aikana tapahtuneet järkyttävät onnettomuudet ovat osoittaneet.
Aikoinaan olin mukana kunnallispolitiikassa ja seuraan sitä edelleen. Enkä valitettavasti jaksa uskoa että jos kirkollisveroa vastaava summa siirtyy kunnan budjettiin se myös samoihin palveluihin käytetään.
Ja tällä tarkoitan nyt nimenomaan kerhoja, nuoriso- ja vanhustyötä tai esim. diakonian muodossa annettavaa apua.
Tai sitä että joku tulee silloin kun hätä on suurin.
En koskaan ole ymmärtänyt miksi valmiiksi toimiva systeemi pitäisi hajottaa ja luoda uutta vailla mitään takeita sen onnistumisesta.
Toisaalta, miksei rauhassa anneta ajan näyttää mihin suuntaan kehitys kulkee, vieläkö edelleen suurin osa uskoo että kirkolla on sille jotain annettavaa.
Tai haluaa sille jotain antaa.
Ehkä myös tässä ajassa kun arki ja pyhä sekoittuvat moni kokee kirkon tarjoaman arvokkuuden, hiljentymisen ja juhlavuuden hetket tärkeiksi. Vai mihin esim. joulukirkon lisääntynyt suosio perustuu? Tai miksi moni kirkkohäiden takia liittyy takaisin kirkkoon?
En tiedä, liian vaikeita asioita minulle.
Halusin vain kertoa mitä me perheenä olemme saaneet, tai meidän läheisemme.
En väheksy missään tapauksessa lähisuvun tai ystävien merkitystä, joskus vain tarvitaan hetkeksi matkaa rinnalle ihminen jonka surusta tai jaksamisesta ei itse tarvitse huolehtia.
Halusin vain kertoa että pappien kanssa keskusteluilla ja elämän kokemuksen myötä tulleella ymmärryksellä oli meille suuri merkitys.
Tämähän on vain minun blogini ja minun tarinani, ei sen enempää.
Kommentit