Juhannussiivoista puolet tehty, se työläämpi osuus. Kotiin tultua lueskelin Erkin eilistä tekstiä ja sen kommentteja, miesten ajatuksia.

Mietin tuntemiani samanikäisiä naisia, heidän mielipiteitään parisuhteista ja elämästä. Lapset on hoidettu, murrosikäisistä selvitty, työelämä alkaa asettua, omat vanhemmat vielä pärjäilevät. Nuoruuden epävarmuus on helpottanut, elämä tasoittunut kaikin tavoin. Suurin osa on vallitsevaan olotilaan tyytyväinen, on viimein aikaa itselle. Aikaa istua töiden jälkeen kirjan kanssa, rapsutella pihaa tai tavata ystäviä. Miten siihen kuvioon sopii mies joka haluaa pohtia elämäänsä, sen merkitystä ja muita syvällisiä asioita? Kun tuntuu että viimeinkin olisi aikaa hengähtää, mahdollisuus vain olla, antaa kaiken mennä omalla painollaan.

Myöntää täytyy että hoitoalan ihmisistä on kyse, ehkä se työ vastapainoksi vaatii enemmän hiljaisuutta, aikaa ladata taas uutta annettavaa toisille. Vaan silti tuntuu että naisten ja miesten tarve ja halu puida suhteitaan ei aina asetu samaan ikäkauteen.