Olen aina pitänyt joulusta, sen tuoksuista, mauista ja tunnelmasta. Jouluun suurimman ilon ja oikean tunteen on tuonut kun sen on saanut rakentaa ja tarjota myös muille. Lapsille, isälle, sisaruksille, isännälle.
Vanhojen perinteiden mukaisena, koristeltuna samoilla, osin perityillä koristeilla vuodesta toiseen.
Pojan kuoleman jälkeen pelkkä joulun ajatteleminenkin tuntui toivottomalta.
Sitten, vähän kerrassaan aloin miettiä että kuka sen oikeastaan määrittelee miltä joulun pitäisi tuntua, millainen on oikea joulumieli.
Miksi joulun pitäisikään tuntua aina samalta, muuttuuhan ihminen, elämä, tunteet sen mukana muutenkin.
Surun ja menetyksen äärellä hyvinkin pienet asiat ja hetket saattavat tuoda lohtua. Miksen siis rakentaisi joulua vain pieni pala kerrallaan, niiden varaan?
Niin teinkin, niin teen nytkin. Poimin muutaman rakkaan esineen ja muiston mukaan. Tyttären pienenä tekemät enkelit, mamman ikkunaa koristaneen seimikuvan. Muiston viimeisestä yhteisestä jouluaaton pitkästä, kahdenkeskisestä iltakävelystä pojan kanssa.
Puhtaat matot, lanttulaatikon tuoksun, punaisena hehkuvat tulppaanit pöydällä.
En laittanut tänäkään vuonna ulkovaloja enkä kaatanut kuusta. Minun suruni asuu vielä hämärässä, mieleni siinä jäkäläkallion kuusikossa jossa viimeiset hyvästit jätettiin.
Mitä tahtoisin tällä sanoa? Yritän löytää sanoja teille jotka vietätte ensimmäisen joulun menetys ja suru sydäntä painaen. Sanoja joilla kertoa että tuskasta ja kaipauksesta huolimatta jokin pieni ja lämpöinen taika ja henkäys joulussa kuitenkin, kaikesta huolimatta on.
Joulu tuo hyvät ja kauniit muistot niin kipeinä mieleen, ne kaikki joista pitää lujasti kiinni tietäen ettei lisää enää tule. Kuin kerraten menetyksen suuruutta kulkevat menneet joulut ajatuksissa mukana. Niin pitääkin, nehän kertovat myös kauniita tarinoita. Ja eikö oikein kaunis saakin itkettää?
Tänä jouluna en järjestellyt kaappeja vaan muistoja, tänä jouluna en silittänyt esiliinaa vaan pojan kuvaa.
Kuka sen määrittelee millainen on oikea joulumieli tai tunnelma? Jonain vuonna riehakkaan lämmin ja äänekäs, toisena kylläisen tyytyväinen sakki puoliunessa pitkällään.
Ja sitten jonain vuonna hiljainen, haikea hämärän hetki. Semmoinen, jossa yhdenkin kynttilän liekki riittää.
Kaikille teille blogini lukijoille oikein hyvää ja lämpöistä Joulumieltä!
Kommentit