Tämä oli aika metka joulu. Oikein osuvampaakaa sanaa en keksi - ja sitähän isäkin usein käytti maailman menoa ja meidän touhujamme pähkäillessään. 

Monen tunnelman joulu. Haikean, lämpöisen kylläisen ja rauhallisen, välillä töissä kiireisenkin. Niin monet ajatukset siellä valvottivat, karkottivat unen ja saivat jalat horjuen etsimään yöhoitajaa.

Sydän oli täynnä, iloa jouluvieraista, tai murhetta kun ketään ei käynytkään. Tai ollut edes odotettavana.

Yhtenä iltana pyörittelin lumilyhdyn. Sytytin sinne kynttilän ja ajattelin että vaikken enää asukkaan hautausmaan vieressä saatan yhtälailla muistaa näin. Valoisia hetkiä, iloa, menneitä jouluja.

Se tuntui melkein juhlallisemmalta kuin aattona hautausmaan ruuhkainen parkkipaikka ja väkijoukot käytävillä. Tuttujen kohdalla pysähdellen ja pikaiset kuulumiset vaihtaen, no, nähtiin sentään kerran vuoteen.

Yhtenä aamuna pyöräilin kotiin hiljaisen, nukkuvan kylän läpi, toisena kahlasin lumessa tietä etsien. Peltovälillä oli tuuli ensin lennättänyt tiet umpeen, pyry vielä viimeistellyt työn.

Kolme varttia tuulen puhurissa kunnes koti näkyi, ja ajattelin että kyllä se vaan on tämän arvoista!

Kävin kylässä entisellä naapurilla. Ei olisi oikein aikatauluun sopinut, mutta päätin sovitella kun muistin miten usein sentään maailmaa yhdessä parannettiin. Tai minä kuuntelin ja naapurin mummo puhui. Kevyesti ja vaivatta pari, kolme tuntia.

Niin se kävi nytkin, ja oli oikeastaan mukavaa taas pitkästä aikaa. Sain mukaani matot ja ostin pöydän. Ihan kohtahan on kevät, ja minulla taimille kerrankin tarpeeksi ikkunoita!

Joku odottaa alennusmyyntejä, minä taas siemenluetteloita.

Oli meillä isännän kanssa hartaita ja hitusen romanttisiakin hetkiä.Toivottavasti en loukkaa ketään käyttämällä sanaa harras tässä yhteydessä, se vain kuvaa tunnelmaamme parhaiten.

Hartaita hetkiä, sillä me molemmat pidämme mahdottomasti joulun perinteisistä laatikoista ja hiljennyimme kerrassaan (tai kerrankin) niiden äärellä. Kyllä kelpasi uudellä päiväpeitolla köllötellä. Koirat välissä, tietenkin.

Romanttisia hetkiä - sillä mitä muutakaan sanaa voisi käyttää kahden keskisestä kävelystä kuutamolla. Hiljainen metsä, lumiset puut, taivas tähtiä täynnä.

No, se romantiikka loppui kolmannen mäen rinteeseen. Isäntä totesi että hän palaa takaisin tielle, kahlaaminen tässä iässä riitti justiinsa nyt. Minä sain taskulampun ja ohjeen jatkaa jälkiä eteenpäin, kai ne lopulta jonnekkin johdattaisivat.

Oikeassa oli. Vajaan kahden tunnin kuluttua päädyin tutun näköisen pellon reunaan niinkuin Esterikin, oltiin nimittäin taas kerran kolarihirveä jäljittämässä.

Ajakaa oikein varovasti varsinkin klo 17-18! Täälläpäin on kolahdellut syksyn mittaan vähintään kerran viikossa jossain päin pitäjää, ja juuri tuohon aikaan.

Ja jos metsään mielitte, ladatkaa taskulamppu valmiiksi etukäteen. On siitä kuutamosta huolimatta jotain hyötyä. Huomasin, kun valo hiipui ja metsä vain sakeni.

Vaan kyllä lumi on ihanaa! Edes valtaojan petollisen pehmeä ja upottava kinos ei haitannut, ja kannustihan autolla odottava miesväkikin ihan kiitettävästi kontatessani sen pohjalta viimein näkösälle.

Tosin koira on usein ihmistä viisaampi, niin oli Esterikin taas kerran. Se kiersi sillan kautta, vaikka matkaa tulikin melkein 20 m lisää.

Hyvää loppuvuotta kaikille!