Maanantaiaamuna päätin viikon työputken. Katselin säätiedotuksia ja päätin ehtiä metsään pariksi päiväksi.  Aamuhämärästä iltapimeään siellä menikin, toisena päivänä oman koiran kanssa, toisena tuomaroimassa hirvikoetta.

Metsässä kulkiessani mietin lähestyvää joulua. Mitä kaikkea pitäisi vielä ostaa, tehdä, paistaa ja puunata. Mietin miksei tuntunut yhtään jouluiselta - ei kai se pelkästä lumesta ole kiinni?

Tuntui vain väsyneeltä ja surulliselta.

Sitten havahduin. Missä määrätään miltä jouluna pitäisi tuntua, ja mikä on se ainoa oikea joulumieli? Mitä siitä jos nyt olikin vasta, tai jo, tiistai - enhän minä pukkia tai lahjoja odottanut, vaan jotain ihan muuta.

Joulurauhaa - rauhaa pysähtyä muistamaan, menneitä jouluja, niiden viettäjiä. Mitä siitä jos muistot tuovatkin surua mukanaan.

Mitä siitä jos kaapin ovet ovat pesemättä, pyykit silittämättä ja kauppalappu laatimatta.

Ilma oli raikasta, helppoa hengittää. Tyyntä ja rauhallista, ei liikenteen hälyä, vain yksinäinen korppi ohilennollaan.

Ja sitten aurinko tuli esiin. Kohta taivas olikin lähes pilvetön.

 

1324635088_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Sammal oli pehmeää kulkea, kauniin vihreää.

1324635062_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1324635051_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1324635032_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mitä siitä jos unen rajamailla muistin mitä unohdin ostaa, mitä siitä jos oli noustava tarkistamaan uunivuokatilanne, mitä siitä jos huolehdinkin alkuvuoden tiiviistä työtahdista opiskeluineen.

Jostain pilkahtaa aina valoa.

Ja jostain löytyy aina pieni hetki aikaa pysähtyä nauttimaan siitä.

 

Valoisaa ja rauhallista joulun aikaa teille kaikille!

Minä menen vielä pyyhkimään ne kaappien ovet.