Asenteet hirvien metsästykseen ovat kovasti vastakkaisia. Osan mielestä ne joutaisi ampua kaikki, osa taas tuomitsee koko touhun. Hirvikolareiden sekä taimikkotuhojen takia niitä kuitenkin metsästetään. Ajomiehien käyttö on monen mielestä väärin, samoin koiran. Harmi vain että ne ovat ehdottomasti toimivimmat konstit, loka-marraskuun keleillä kysyisi luonnetta kytätä iltahämärissä tuntikausia paikoillaan. 

Ensimmäinen kerta voutina ei suuremmin jännittänyt, muutaman ylimääräisen kerran kääntyilin yöllä passipaikkoja miettiessäni kuitenkin. 

Turhaan niitä etukäteen suunnittelin, kiitos naapuriseuran kuumakallen samaan haavakkojahtiin jouduimme mekin.

Millä ihmeen konstilla se miehinen uho ja ylivertainen usko omiin kykyihin saataisiin toisista kitkettyä pois? Omassa seurassamme näitä höyrypäitä ei onneksi ole, maltti ja turvallisuus on kaikilla takaraivossa. Harmi vain että jo yksi tällainen pilaa porukan ja metsästäjien maineen monen silmissä.

Pari ratsastajaa suuttui myös koiramieheemme. Miten onkin vaikea uskoa että heidän omasta turvallisuudestaan siinä on kyse, ei kiusanteosta tai nipottamisesta kun pyydetään punaista päälle ja järkeä liikkumiseen metsissä tähän aikaan vuodesta.

Muutama lämmin halaus, pari pientä sanaa, kannustusta ja yhteistyökykyä. Meillä on hieno porukka! Niin, ja nähtiin toki muutama hirvikin. Kaatoa ei saatu, mutta metsähän antaa, sieltä ei oteta.