Olen pitkään pohtinut onko tämä virus, bakteeri vai peräti joku harvinaisempi basilli joka viikko toisensa jälkeen pistää heittäytymään pakinaperjantain haasteeseen.
Paha on tartunta kuitenkin. Välillä karistaa unetkin silmistä kun aihe jostain alitajunnan syövereistä putkahtaa mieleen.
Siis yksi vaivainen sana, se jonka nähtyään  lähes poikkeuksetta helpottuneena toteaa että tuosta en kyllä takuulla saa mitään irti.
Mitään järjellistä ainakaan.

Toisaalta, mottoni ovat että ihmisen tehtävänä on toimia varoittavana esimerkkinä muille sekä itselleen kun oppii nauramaan niin ei lopu lysti kesken. Näistähän se sitten enimmäkseen lähteekin liikkeelle.
Vaikka meillä tietenkään minä en yleensä ole se varoittava esimerkki.
Ja se on mieluusti vain minä itse joka nauraa!

Jaa mutta itse aiheeseen, tartuntaan jonka sain jo äidinmaidossa ja valitettavasti siirsin samaa kautta myös tyttäreen. Valitettavasti, miesväen mielestä. Me itse olemme jo oppineet tämän kanssa elämään.

Kuten senkin että tähän aikaan vuodesta keittiön pöydästä on vapaana vain pieni nurkka.
Sohvan ääressähän voi syödä mainiosti, ainakin koirien mielestä.
Sitäpaitsi, sanomalehden luku ei samalla onnistu. Seikka josta isännän pitäisi olla vain tyytyväinen.
Mutta ei, miehiä ei ole helppo miellyttää. Muka hankala syödä kumarassa.

Tämä tartunta aktivoituu heti joulun jälkeen, ensimmäisten siemenluetteloiden kopsahdettua postilaatikkoon. Rauhoittuu onneksi jo lokakuun alkupuolella. Jos hyvin käy.
Ja talvisuojaukset jo hoidettu paikoilleen.

Tartunnan saaneet laraavat täysin muistia vailla luetteloita. Siis sitä jonka pitäisi tuoda mieleen huushollin ikkunoiden määrä ja kertoa tilauksen loppusumma kuudella. Sata euroa on, no, sopivasti.
Sekä muistuttaa ettei entisten lisäksi joka vuosi tarvitse kokeilla kuutta uutuuslajiketta.
Ne kun ovat seuraavana vuonna niitä entisiä, ehdottomasti kylvettäviä perinteisiä.

Tartunta tulee kalliiksi myös muuten. Auto on pakko saada taas talven seisokin jälkeen liikenteeseen.
Isäntä ei millään suostu käsittämään kuinka monenlaista multaa kylvöihin ja kasvatukseen tarvitaan.
Tai kuinka paljon.
Tottakai ruis, kaura ja rypsi kasvavat aina samassa savimaassa, mutta petunia ja selleri ovatkin ihan eri juttu.
Eivätkä ohdake, ruiskaunokki ja päivänkakkara pellossa ole ollenkaan samoja kuin taimesta tai ostosiemenestä kasvatetut.
Täytyy vain yrittää olla kärsivällinen, miehillä kun on ne putkiaivot.
Sekä tietysti tyhjentää takapaksi vain isännän poissa ollessa.

Tartunnan saanet on helppo tunnistaa. Punainen niska ja olkapäät, mustat kynnenaluset ja ruvelle kontatut polvet. Kitkemisaikaan on yleensä helle. Sekä runsaasti vesiheinää. Ympärillä leijuu hyttysmyrkyn tuoksu, sillä myös varjoisat perennapenkit kaipaavat kohennusta.
Hieman kumara ryhti, kunnon tarhuri tarkkailee herkeämättä tuholaisia, rikkaruohoja sekä tietysti itse kasvun ihmettä.

Tähän aikaan vuodesta on vielä helppo kehoittaa varomaan tartuntaa. Lumikellojen ja krookusten aikaan.
Kohta se on jo paljon vaikeampaa,
sitten kun tulppaanit kukkivat hehkuvan punaisina, sireeni tuoksuu, ruusut availevat pulleita nuppujaan.
Silloin kun tomaatit puskevat raakileita, samettiruusut levittäytyvät keltaisena mattona ja ensimmäiset uudet perunat höyryävät lautasella on jo ihan liian myöhäistä.