Tasan vuosi sitten kirjoitin ensimmäiset rivit blogiini. Syyksi tämän aloittamiseen arvelin ylimääräisen ajan - vuosia meni lapsista ja vanhoista huolehtiessa, kahdessa työssä tai opiskellessa. Äkkiä tuntui kuin vuorokaudessa olisi tunteja tuplaten.

Toki olin lukenut Hesarin kuukausiliitteessä olleen jutun blogeista, kiinnostunut jo silloin. Kun sitten kuulin että löytyy näiden kirjoittajia lähipiiristäkin niin päätin kokeilla.

Kirjoittamisen myötä löytää uusia puolia itsestään. Yllättäviä ajatuskuvioita, joskus ylilyöntejä, välillä sanat vain tulevat jostain, varsinkin pakinaperjantain aiheisiin.

Vuoden mittaan olen käynyt myös paljon läpi suhdettani luontoon, isäntään, työhön, elämään yleensäkin. Jakanut monta ilon hetkeä, onnistumisen tunnetta, ihmettelyä maailman menosta. Päivittänyt kuulumiset tutuille jotka tätä lukevat, lasten takia hieman joskus sensuroinutkin mielessäni kielenkäyttöä.

Vuosi sitten ihmettelin kuinka hyvin asiani ovatkaan, onneksi en tiennyt mitä kuukaudet toisivat tullessaan. Myönsin alussa että minullakin on jo valokuvia pitkin huushollia, muistoja kotoa muuttaneista lapsista. Että kaipaan heitä, jo aikuiseksi varttuneita.

Valokuvien ja muistojen määrä on vain lisääntynyt, eilen sain pojan hautajaiskuvat.

Poika toi tämän koneen minulle, sanoi ettet arvaakkaan miten paljon iloa ja hyötyä tästä tulee olemaan. Opetti käyttämään, neuvoi ja nauroi kysymyksille ja lunttilapuille.

Sitä emme silloin kumpikaan tienneet kuinka paljon jaettua surua, tuskaa ja kauniita sanoja tänne vielä kirjoitetaan.

Kiitän kaikkia lukijoita ja kommentin kirjoittaneita, varsinkin viimeisten viikkojen aikana olen löytänyt täältä paljon lohtua. Myötäelämistä, tukea, runoja ja tunteita, ne kuvaavat sitä mihin itse en löytänyt sanoja .

Kirjoittamalla saa pienen osan tuskastaan ulos, voi kohdata sen, muttei tarvitse nähdä samaa toisen silmissä. 

Nyt tuntuu kuin seisoisin polkujen risteyksessä. Poika kannusti kovasti vielä jatkamaan opintoja, uskoi että oppisin vielä jotain. Toisaalta hän halusi tehdä hyvää elämässään, auttaa ja turvata rauhaa. Tahtoisin tehdä jotain hänen muistonsa tähden. Vielä en jaksa, arjessakin on tarpeeksi haastetta selvitä.

Tulevasta vuodesta en tiedä, ei kai meistä kukaan.