Sen verran kilometrejä näillä vapailla kertyi. Auto on nyt korjausten jälkeen katsastettu, isännällä uusi kunniakirja seinällä ja minulla, no, minulla on ainakin hyvä mieli.

Jos jäikin pakinaperjantai ja blogien seuraaminen vähiin niin tulihan sukua tavattua. Kyllä tosiaan joskus on tärkeämpää kuin kirjoittaa "valokuvassa" olla välillä ihan paikan päällä kun niitä otetaan. Kummitäti täytti 70 ja samalla reissulla poikkesin katsomassa kohta 80 täyttävää tätiä isän puolelta sukua.

Molemmilla tädeillä oli hengästyttävä aikataulu ja kalenteri täynnä. Hienoa että pääsevät, ei heidän nuoruudessaan emännillä maatalossa ollut omaa rahaa eikä kyllä aikaakan matkustella tai harrastaa.

Kolmannen tädin, vasta nafti 60, kanssa todettiin että taidetaan olla joko eri lajia tai sitten vielä liian nuoria. Semmoisia kotona nyhjääjiä yleensä molemmat.

Tampereen reissu jätti taas vähän haikeat tunnelmat, monessakin mielessä. Miten mukava olisikaan asua lähempänä, voisi pistäytyä kylässä sen kummemmin suunnittelematta. Toisaalta, ehkä välit näin säilyvät parempina. Ainakin vävyyn.

Tyttären työpäivän päättymistä odotellessa kiertelin viereisessä kauppakeskuksessa. Ei kai lama hyvä asia ole, vaan ehkä se saa miettimään tarvitaanko tosiaan niin mahdotonta määrää tavaraa ja vaatetta kuin kaupat olivat täynnä.

Kovin hyveelliseksi ei tosin voi heittäytyä, naapurin isäntä totesi illalla kun vaihdettiin kasseja omaan autoon että hyvänen aika, osaathan sinäkin sentään shoppailla. Ehkä on nähnyt saman toppapuvun tai verkkarit liian monta kertaa.

Isännän kommentointia varten oli varattu ensimmäiseksi esille kassillinen vaatteita kokoa 54. Ja oikein arvattu, sitä tutkiessaan saatiin ujutettua muut paketit vaivatta kyytiin.

Kevättä varten on nyt uusi taimien kasvatushuone ja kasvimaalle kasvutunneli. Harmaa kun pentuna sukelteli ja järsi edellisen muovit hajalle.

Yöllä Tampereelta kotiutuessa kävelytin koirat. Ihan hiljaista, kuu taivaalla, ei ketään muita liikkeellä. Raikasta ja rauhallista. Mikä onni että saa asua siellä missä viihtyy.

Ja mikä onni ettei velipojan lupaamasta sohvakaupasta tullutkaan mitään. Hän harmitteli kovasti, itse en yhtään. Sillä patja on notkolla ihan oman selän mallisesti. Vaikka joskus onkin tosi mukava vierailla nahkasohvilla ja kaupungin vilinässä niin kyllä se paras paikka ehdottomasti on. 

Tosin siitä nauttiminen päättyy illalla, työputki alkaa taas. Ennen valvottiin 7 yötä, 11 tuntia yö, nyt kun on tottunut vain viiteen kaikki yli 60 h jaksot tuntuvat rankoilta. Niin nopeasti sitä helpommalle oppii.

Mukavaa viikon jatkoa!