Eli tietysti sohva, toki keittiön pöytä ja kahvinkeitinkin ovat löytäneet omat paikkansa. Muu tarvittava löytyy kun käy kaikki huoneet ja laatikot läpi. Tarpeeksi monta kertaa.

Talosta voi olla montaa mieltä, kodikas tämä ainakin on. Jonkun mielestä varmasti liian vanhan ja kuluneen näköinen - mutta minun vanhoille tavaroilleni juuri sopiva. Suihku on uusittu, lämmitys samoin. Muun ehtii kunnostaa sitä mukaa kun puhtia ja euroja löytyy.

Sillä vaikka muuttaminen vie mukavasti kiloja tapahtuu huomattavasti suurempi pudotus prosenteissa pankkitilin saldolle.

Keskiviikoksi oli tarjolla useampikin pakettiauto ja muuttomies. Muutettiin kuitenkin nelisin isännän ja sisko3 ja kummipojan kanssa. Lisäjoukot soittelivat iltapäivällä, isäntä torjui avun sanoen että kyllä tämä tästä näin riskien naisten kanssa sujuu. Vaikka oma nenänpää veti jo valkoiseksi ja me irvistelimme taustalla paljon puhuvasti.

Riskien, ja konstit taitavien. Minkähän takia miesten on niin vaikea myöntää että joskus kannattaa käyttää muutakin kuin pelkkää lihasvoimaa?

No, muuttoon löytyi konstit, maalaamisen kanssa meinasi käydä hullummin. Onneksi serkkupojalla on pettämätön värisilmä, osui marketin hyllyllä oikeaan purkkiin kohdetta näkemättä. Velipoika vain selvitti puhelimessa että vaaleaa seinämaalia ja pensseli. Neuvoi sentään että ruuvimeisselillä saat purkin auki ja lähti sitten vihellellen jatkamaan omaa remonttiaan.

Sävy oli täydellinen sekä seinään että tukkaani. Katossa se vähän häritsi. Viimeiksi kun maalasin taisi vuosi olla -77, siihen nähden lopputulos oli suorastaan ällistyttävän hyvä. Vaikkei kaupassa vastaan tullut työkaveri heti tunnistanutkaan.

Tiedä sitten johtuiko se raidoista vai peilistä johon en ole vilkaissut koko viikoon. En taidakkaan etsiä sitä esiin, kauppaan lähtö sujuu paljon nopeammin kuin ennen.

Loppusiivous sen sijaan vei yllättävän paljon aikaa. En ollutkaan saanut kaksiota remonttikuntoon, mummeli pyörähti katsomassa ja totesi että tämähän on ihan muuttovalmis.

Olihan se, kun ensin jynssäsi pari päivää kaiken lattiasta kattoon. Kukahan meillä on siivonnut viimeiset 8 vuotta? Aika huolimaton ja suurpiirteinen tyyppi joka tapauksessa.

Sisko2 käväisi myös tutustumassa paikkoihin. Keskityimme oleelliseen, eli kantelimme kukkia edestakaisin ja tutkimme verhovalikoimaa. Ikkunoita on 8, kaikki korkeita ja leveitä. Toisaalta naapureita on vain yksi, ja metsää, pensaita ja köynnöksiä ympärillä. En oikeastaan kaipaa niitäkään.

Siis verhoja, ja naapureita. Vaikka papat lähtiessä halasivatkin ja mummot lupasivat tulla käymään. Ikkunalle sain kissan muistoksi.

Oma kotitonttukin minulla jo on, kiitos vain sisko2!

Tänään kävelin koko päivän hirvikoiran kanssa metsässä. Mietin kuinka paljon tai vähän tavaraa oikeastaan lopulta tarvitsee ollakseen onnellinen.

Aika vähän, siltä ainakin tuntui tänään, aurinkoisena ja kirpeänä pakkaspäivänä. Aika vähän, ja ainahan voi lainata isännän villasukkia ja -paitaa jollei omia löydy.

Sytytin kynttilät haudoille jo eilen. Tänään ajattelin että molempien lapsieni on nyt hyvä olla.

Se ei ole vähän, tänään se tuntui aika paljolta.