Yövuoron jälkeen heti koira matkaan ja eläinlääkärin vastaanotolle.

Pääsiäisenä pyörähdettiin viidensadan kilometrin lenkki, viiden minuutin tähden. Pari päivää koira katseli miettiväisen näköisenä, tuumi kai että olisihan siellä päiväkin mennyt, sopiva valio kun viimein löytyi. Koitin sille selvittää että on niitä huonompiakin reissuja tehty, aikoinaan.

Ultrattiin, 5-7 pentua tulossa, ostaja jo kaikille tiedossa.

Mielihalut niinkuin odottavalla ihmiselläkin, eilen kaivoi kassista hanskan ja söi puolet. Onhan se toki syönyt muutakin, kaiuttimen ja mankelin johdoista kellon ja haulikon hihnaan, vaan mitä niistä, rakkaus on anteeksiantavaa, ainakin kun eläimestä on kyse. 

Minkähän tähden se niin on, tietääkö sitä että mekastus on turhaa kuitenkin vai sietääkö enemmän kun toinen niin vilpittömän onnellisena näkemisestä tulee vastaan, nuolaisee poskesta ja heiluttaa häntää? Miehet, niin yksinkertaista se lopulta on.