Päivänä eräänä katsoin vähän pitempään peiliin ja totesin että jotain tarttis tehdä. Ulkoasu ja tyyli oli viimeiksi päivitetty jotain 25 vuotta sitten, mitä nyt hiuksia välillä lyhennetty, välillä annettu kasvaa. Onneksi ammattilaisia löytyi runsaasti avuksi, eli toimeksi vain.

Kosmetologi tutki naamaani hartaasti, kutsuipa kolleegatkin mukaan ällistelemään "siis ootteko ikinä nähny tämmösiä silmäpusseja, ootko edes yrittäny tehdä näille mitään?"

Sitten tämä hyväntuoksuinen ihme suttasi varauskirjasta iltapäivän ajat yli ja huokaisten ryhtyi toimeen.

Kampaaja ei ollut yhtään sen hienotunteisempi. "Jos nyt välttämättä haluat itse lyhentää etuhiuksia niin voisit kyllä jättää ohennukset ja muut muotoilut meille. Väriä? Siis sulla ei ikinä ole ollut väriä tukassa? Kyllä onkin sitten korkea aika."

Onneksi vaatekaupat olivat myöhään auki ja pukeutumisneuvojalla alusta alkaen selvät sävelet. Yritin jupista jotain käytännöllisyydestä, mukavuudesta ja lämpimyydestä väliin mutta eivät kuulemma olleet tämän kauden trendejä.

Kiitin mielessäni lyhyttä matkaa linja-autoasemalle, nippa nappa ehdin viimeiseen linjuriin. Korkeat korot haittasivat juoksemista harmittavasti.

Olin loppumatkalla ainut matkustaja, syrjäkylien vuoroliikenne ei ole ollut kannattavaa enää vuosiin. Vähän ennen päätepysäkkiä kuski ajoi sivuun, kääntyi minuun päin ja kysyi leveästi hymyillen " olikohan neiti myyntialalla ja miten varattu tänä iltana?"

Huokaisin ja vastasin että kuule, minä olen se koiran omistaja joka syksyn räntäsateessa iltapimeään asti jäljitti haavakkoa kun sinä s....n tunari kuvittelit osuvasi 200 m:stä juoksevaan hirveen. Ja kyllä, olen varattu.

Unohdin tykkänään että hienot naiset eivät kiroile.

Varovasti avasin kotioven. Koirat murisivat karvat pystyssä, isäntä putosi sohvalta. Aikansa kierteli, kaarteli ja katseli, tuumasi sitten "ei saakeli, lutruun menee, ei maha mittään, on niin kauhiat hajut ja pelottavan näköstä."

Tähän heräsin ja totesin että luojan kiitos, se olikin vain unta. Kyllä se on edelleen sisäinen kauneus jonka varassa tämä homma toimii. Jos toimiakseen on.

Hetkeksi voi aina muuntautua muuksi kuin on vaan se todellinen muutos, se sisältä lähtevä, se onkin ihan toinen juttu. Siihen ei yksi päivä riitä.

Tähän viisaaseen aatokseen tyytyväisenä puin tuulipuvun päälle, laitoin saappaat jalkaan ja lähdin pihahommiin. Ilman huulipunaa.