Inkivääri muisti blogiani timantilla. Kiitos oikein paljon!

Portugalia en osaa, mutta olkaa hyvä - kaikki te olette vähintäänkin timantin arvoisia. Poimikaa mukaanne!

Tytär pakkasi kassinsa ja koiransa, lähti takaisin Tampereelle. Maalaiselämä näyttikin jo uuvuttaneen pennun täysin.

Illalla olin haikealla mielellä, talo tuntui niin tyhjältä ja hiljaiselta. Taisin pari kyyneltäkin tirauttaa. Kunnes mäyräkoirat ryömivät kainaloon, nuolaisivat poskesta ja napittivat siihen malliin että lopetappas tuo heti alkuunsa, unohditkos meidät kokonaan.

Ne muutenkin nauttivat saadessaan taas huushollin haltuunsa isompien koirien lähdettyä. Tutkivat tosin paikat pyykkikoria myöten, varmistivat että hirmut ovat taatusti häipyneet.

Mitä muuta? Reilu 10 pakkasta, loistavat ulkoilukelit. Kaapissa uusia vaatteita, meillä oli ystävänpäivänä avoimet ovet ja muutama kassillinen kierrätettäviä vaatteita ilmestyikin tarjolle.

Ja plussapuolelle myös vanha ystävä joka on taas löytänyt tien meille. Tiesin kyllä ettei hän ollut unohtanut, ymmärsin kuinka vaikeaa hän oli aiemmin tulla ja pukea surua sanoiksi.

Me ajattelemme tyttären kanssa että sanoilla oli aikansa, nyt vain nautimme yhdessäolosta ja arkisesta touhuilusta.

Nyt kun tiedämme ettei tarvitse pelätä että unohtaisi, ja sen että muistamisesta ja surusta huolimatta elämä jatkuu.

Tarjoten välillä hetkiä kuin timantteja hangella.