Ensimmäinen joulu ilman poikaa on nyt ohi. Minä nukuin päivät, yöt olin töissä, tytär lääkitsi ähkyistä hevosta ja pesi kuraista koiraa. Vahdin isännän terveyspuolta, tyttären kanssa soitellessa manasimme miesten itsepäisyyttä.
Kiitos aaton jouluseurasta läheisille, löysimme joulumieltä ja lämpöistä tunnelmaa harmaaseen päivään.
Selvisimme, kaikki.

Ensimmäinen joulu isättä oli pohjattoman surullinen, hautausmaalla käynti raskas.
Nyt vieressä sijaitsevan hautausmaan valomeri ei tuntunut niin pahalta. Ei poika ole siellä.

Hautajaisten jälkeen mietin monesti teimmekö väärin kun valitsimme tuhkauksen, viimeiseksi leposijaksi oman metsän. Ajattelimme hänen mielipiteitään uskosta, elämästä, sen merkityksestä, kuolemasta. Ei meillä ollut kuin vahva tunne siitä että näin oli ainoa oikea tapa toimia.

Lehdessä kirjoitettiin mahdollisuudesta puristaa tuhkasta timantti. En oikein tiedä mitä ajatella siitä. Toisaalta se on kaunis ajatus, toisaalta aivan absurdi. Eikö riitä että kantaa muistoja mukanaan? Että pystyy laskemaan irti, pois, tuulen matkaan, eikö siitäkin ole kyse?
Silti ajatuksessa on jotain kiehtovaa vaikken timanteista, tai koruista ylipäätään, välitä ollenkaan.

Illat torkuin koirien kanssa sohvalla. Melkein suutuin kun kuulin että isäntä oli luvannut meidät kyläilemään Tapanina. Shaalin alla, hämärässä, koirat kainalossa, niin kylläisenä että ajatuksetkaan tuskin liikkuivat olisi ollut hyvä odottaa pyhien ohimenoa.

Ystävyys ja sen synty on yllättävää. Olen huono laskemaan ihmisiä lähelleni, viettämään aikaa muiden kanssa. Pojan kuoleman jälkeen osasta ystäviä ei ole kuulunut enää mitään. Ehkä juuri se että he tunsivat pojan pienestä ja seurasivat elämäämme tekee lähestymisen vaikeaksi. Ehkä toisaalta eilisillan isäntäväen ystävyys, lämpö ja läheisyys onkin helpompi ottaa vastaan sillä meillä ei ole yhteistä surua eikä pitkää yhteistä historiaa.
Heillä on paljon myötätuntoa, sitkeyttä pitää yhteyttä ja vetää mukaansa, heillä on omat surunsa, huolensa ja murheensa. Mutta ei tätä, ja se tekee heidän seurassaan hyvää.
On ihmeellistä miten ystävyys saattaa löytyä ja vahvistua silloinkin kun siihen itse vähiten jaksaa antaa tai panostaa.
Eilen oli hyvä ilta.