Blogin päivitys on jäänyt vähiin, niinkuin menneen viikon touhutkin. Tai ainakin ne kertomisen arvoiset. Mitäpä uutta siinä on että makaan vapaapäivinä sohvalla, mäyräkoirat kainalossa ja lehtipino vieressä. Erotuksella työviikkoon, jolloin makaamme päivät sängyssä. Lehtipino lattialla.

Eikä myöskään ole mitään uutta siinä etten ole käsityöihminen. Olohuoneen verhoista sain tosin jo kolmannella yrityksellä saman mittaiset. Ei tarvinnut ruuvata toista verhotangon päätä alemmas. Sekin ehti käydä mielessä.

Ennenkuin älysin ettei lopputulos olisi silti yhtään parempi. Joten leikkasin taas vähän lisää toisesta verhosta pois. Kannattaa muuten jo ostovaiheessa unohtaa kaikki hankalat kuvioaiheet.

Eikä totisesti ole uutta siinäkään että jo sadasosa sekunnin herpaantuminen riittää yhdelle mäyräkoirista  - se karkasi taas kerran. Nyt tosin pakkaspäivän takia toppaliivit päällä.

Älysin kyllä jo ketun luolilla että turhaan siinä pyllistelen ja yritän onkia toppista pois. Siellä on ja pysyy, naaraan sitä millä vehkeellä tahansa. Koira toki osasi kotiin omineen, eikä vaikuttanut edes viluiselta kuten aamulla. Silloin se ei suostunut pukematta uloskaan.

Uutta tutkaakin, sitä gepsiä, olen kehunut kyllästymiseen asti. Joten mitäpä kertomista on siinäkään että sen avulla löysin toisen mäyriksen, tällä kertaa metsäreissulla kadonneen uroksen.

Tämä herra on aina erittäin ronkeli syömisistään, nyt se oli löytänyt mielestään verrattoman herkuttelupaikan. Harmi vain että supin ja minkin loukut on suunniteltu loksahtamaan kiinni heti jonkun erehtyessä sisälle.

Siellä loukussa mäyris tyytyväisenä järsi jäistä, no, en viitsinyt tarkemmin tutkia mitä. Eikä tietenkään ymmärtänyt miksi huolestuin kun se ei tullut tavalliseen tapaansa viheltäessäni, eikä tutkan mukaan liikkunut enää ollenkaan.

Isännän pihasta näet löytyi yhtenä aamuna ison ilveksen jäljet, ja lähistöltä metsätieltä suden. Eikä ollut pieni otus sekään.

Eihän siinäkään ole mitään uutta että hirvikoiran kanssa kilometrejä kertyy, nyt kai noista tassuttelijoista johtuen hirvistä löytyi vauhtia vielä tavallistakin enemmän. Volvosta ei löytynyt, mutta se taas saattoi johtua lumesta. Jota täällä alkaa olla metsäteillä jo ihan mukavasti.

Tai sattoi se johtua kuskistakin. Koska isäntä oli reissussa ei auttanut muu kuin karsia lähin kuusi. Onhan niitä havuja menestyksellä käytetty ennenkin.

Enkä nyt tiedä kiinnostaako ketään sekään että virittelin kuistille jouluvalot. Taiteellinen vaikutelma vaati että ne täytyi ehdottomasti laittaa eri puolelle ovea kuin pistorasia on. Onneksi valosarjoissa on riittävästi johtoja, jotka sivumennen sanoen joku oli saanut ihmeelliseen sykkyrään, että ne saattoi piilottaa katon rajaan.

Se sama joku oli hävittänyt kaikki kunnolliset naulat, mutta vasara löytyi. Enkä tippunut kertaakaan. Eivätkä vielä toistaiseksi johdotkaan.

Kaikki tuntuvat touhuavan jo mahdottomasti joulua. Pakko se oli jotain minunkin. Keitin punajuuret.

Eihän rosolli ole mitään ilman niitä?

Ai niin, tein toisenkin joulujutun. Ostin koirille jo lahjan ennakkoon. Kyllä kelpaa näissä valoissa käydä iltapissillä!

1291472235_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jos näyttää vähän vinolta niin johtuu vain rautakangen puutteesta. Kyllä sellainenkin pitäisi oikeastaan löytyä joka huushollista.

Hirvipeijaissa oli taas mahdottoman mukavaa, samoin pitkästä aikaa raveissa. Tuli juteltua, ja tavattua ihmisiä varmaan enemmän kuin moneen kuukauteen yhteensä.

Eli kuten alussa mainitsin, mitään erikoista, kertomisen arvoista ei kuluneeseen viikkoon mahtunut. Ihan tämmöistä tavallista vain.

Mukavaa sunnuntaita ja hyvää itsenäisyyspäivää!