Töissä on ollut rauhallinen jakso. Muutoin olen välillä tuntenut itseni hyvinkin päteväksi, välillä täysin kalkkeutuneeksi.

Yöllä jäätyivät vesijohdot talon päädystä. Niistäpä ei ole kotona huolta tarvinnut kantaa, keskellä rivitaloa pysyvät sulina ja maalla isäntä huolehtii. Ettei nyt yhtään kertaa edes käynyt mielessä tarkistella veden tuloa tai jättää raanoja tippumaan. Huolettomaksi sitä näemmä oppii ja unohtaa vanhat viisaudet.

Kalkkikseksi taas, kun joka lööppi ja tekstitv.n uutinen pohtii Katran viisun aitoutta. Eikö kukaan pohdi osaako se ollenkaan laulaa, vai sanotaanko sellaista nykyään lauluksi? Ei sen puoleen, Kuoppamäen kohdalla oli pakko vaihtaa kanavaa.

Ällistyin täysin kun selvisi ettei vuosia talossa ollut sijainen tiennyt miten pissanäyte otetaan. Meni suorastaan paniikkiin kun näytin lähetteet ja mallin miten ne täytetään. Eikö hän kehdannut kysyä keneltäkään, vai luottiko aina että joku toinen hoitaa? Miten paljon muuta meiltä unohtuu kertoa, neuvoa ja opastaa? Perehdytetään huonosti ja sitten huokaillaan kun hommat eivät suju.

Lisää ällistyin kun kuulin yhden nuoren hoitajan sairaslomasta. Osaston palaverissa oli keskusteltu siitä kuuluuko tekstiviestien näpyttely työaikaan. Selvää kiusaamista, nipottaa tuollaisesta, näin hän koki.

Alkavaa dementiaa potien postitin siemenluettelot. Joka loppukevät vannon etten enää ikinä tilaa ja kylvä niin paljon siemeniä, joka vuosi muutamaa uutuutta täytyy kokeilla ja perusjuttuja tietenkin tilata niitäkin. Toisaalta, en ikinä raaskisi ostaa satoja petunian tai zinnian taimia, samettiruusuista tai astereista puhumattakaan.

Pakkasta on parikymmentä. Kiitos blogistaniasta, viime talven pakkaskaudella hätäpäissäni pesin jo vanhoja duplojakin hammasharjalla (vanhalla tietysti) kun koiratkaan eivät suostuneet lenkkeilemään ja tekemistä puuttui. Että antaa talven jatkua vaan.