Viikon vääntö tuotti viimein tulosta, yövuoron jälkeen ajoimme ja kävelimme isännän kanssa metsälenkit huomisia hirvikokeita varten. Miten ihmeessä en muka osaisi kulkea oppaana ja tuomarina seuran perämetsissä, onhan siellä passitettu kerran ainakin -97 ja -01. Ja onhan hän näyttänyt kartasta mistä kohtaa polku lähtee, ja missä se uusi aukko on ja missä ajoura menee.... . Eihän voi eksyä jos mukana on kartta ja kompassi (näiden vuosienkaan jälkeen isäntä ei siis vielä tunne minua).

Täytyi heittäytyä oikein täysillä tyhmäksi (ei vaikeaa) ennenkuin isännälle meni perille että tosiaan haluan käydä paikan päällä. Jos kerran johonkin lupautuu niin kai homman voi hoitaa kunnollakin? Ainakin niin hyvin kuin mahdollista.

Metsäkierros virkisti ja vei päiväunihiekat mennessään joten päätin repäistä ja lähteä käymään kaupungissa. Jo toisen kerran muuten tänä vuonna! Keväinen työterveyshuollon antama optikkolappu alkoi jo haalistua, eikä tältä kylältä löydy isoja paperisia pukupusseja.

Ne ovat nimittäin ainoita joissa saan pelakuut talvehtimaan.

Vasta bussissa muistin että naama jäi pesemättä. Miehille ei koskaan kannata sanoa että tuo kääntöpaikka näyttää kyllä liian märältä ja kuraiselta, siinä ei kannata yrittää käännöstä. Eikä neuvoa että havut takapyörän alla auttavat (olen kokeillut, ainahan ei heti kehtaa soittaa kotiin miksi viipyy). Aikansa annoin puhkua auton takana kunnes vaihdettiin kuskia. Riskissä akassa on puolensa! Ja niissä havuissa jotka hain.

Muuttaessani aikoinaan kirkonkylälle minulle kerrottiin että menee vähintään 10 vuotta ennenkuin ihmiset alkavat tervehtiä. Minulla meni vain 5, sitten ymmärsin että täällä odotetaankin toisen tervehtivän ensin. Joten menomatka meni mukavasti puutarhajuttujen parissa.

Optikko oli oikein mukava nuori nainen. Valitettavasti arvasin aika huonosti alimpia kirjain - ja numerorivejä. Eikä hän vaikuttanut oikein vakuuttuneelta edes vastatessani että käytän joskus lukulaseja, ihan niitä ykkösiä vaan. Tuli siinä sivussa toki käytyä yötyön edut ja haitat läpi, ja muutama muukin aihe.

Plus ostettua kahdet lukulasit, isännälle ja ne suositusten mukaiset. Silmänpaineen mittaus ei onnistunut. Sain kehoituksen poiketa joku toinen päivä ohi kävellessäni. En raatsinut sanoa että tämän vuoden kaupunkikäyntikiintiö taitaa olla tässä.

Sivukadulla, apteekin vieressä, oli uusi lemmikkieläinliike. Tarvitsin talveksi uuden kasvorasvan, eikä sitäkään kotikylän apteekista löytynyt. Herkkä iho tulee hintoihinsa. Joten tietysti poikkesin myös herkkuluuostoksilla.

Nuori, oikein kohtelias ja miellyttävä mies vastasi kyselyihini ettei heillä mitään marketlaatuja myydä. Että tässä olisi oikein aidosta lihasta tehtyjä lastuja, ei mitään nahanpaloja. Lisätty omegaa ja kalaa ja vaikka mitä. Sillä kai jokainen haluaa tarjota vain parasta lemmikeilleen?

Mitäs siihen muutakaan vastaa kuin tietysti haluaa. Hinnasta viis. Joka oli kyllä siitä pussista siivoton. Mutta oli se mukava kaveri, ehdittiin käydä molempien koiratkin ominaisuuksineen siinä ohessa läpi.

Ne pukupussit löytyivät vasta kolmannesta kaupasta. Kahdesta ensimmäisestä löytyi juuri sellainen hienon rouvan (joskus on pakko esiintyä sellaisenakin) syystakki joka minulta puuttui (ulkoilu - ja metsätakkeja on kyllä 7), ja muuta pientä tarpeellista.

Marketin kassatyttö käänteli pusseja ällistyneenä. Onkos meillä tämmöisiäkin? Missä? Ja mitä näillä tehdään? Jonossa nyökyteltiin kun kerroin.

Kotiin tulin maaseutukierroksen kautta, ajattelin että vartti sinne tai tänne ei haittaa. Etupenkille istahti nyssyköineen huivipäinen mummo aloittaen heti juttelun kuskin kanssa. Ajattelin että tuskin saa vastakaikua, kuski oli sama yrmeä jörrikkä joka ajoi aamubussia kun kävin vielä kaupungissa töissä.

Voi voi, mummoraukka taisi vain olla niin kovasti juttuseuraa vaille.

Siinä kotimatkalla kuuntelin selostuksen Teeman historiadokumentista jota molemmat olivat katselleet. Sekä laajan katsauksen sotahistoriasta nykyiseen maailmapolitiikkaan. Hyvin olivat perillä, molemmat. Monesta asiasta.

Istuin aika hissukseen niiden pussieni kanssa ja katselin kun mummo huiviaan kohennellen jäi keskellä metsäväliä autosta pois.

Mummot tosiaan osaavat yllättää!

Kotona laskin kuinka paljon paperipussien ostosreissulla oli kulunut rahaa. Toisaalta, tuntui kuin olisi käynyt pitemmälläkin matkalla.

Ja onhan minulla kohta silkinsileä, kuulas ja raikkaan näköinen iho. Ainakin mainoksen mukaan. Ainakin raikas, kun koko huominen päivä menee metsässä hirvikokeissa.

Toivottavasti vain päivä, viimeistään yöksi pitäisi löytää takasin ja töihin.