Viimeinen yövuoro takana, samoin kolmesti vuodessa tapahtuva kaupunkireissu. Yöllä satoi lunta ja räntää, aamulla vettä. Eli oikein sopiva ilma alennusmyynteihin. Arvelin että varpaat märkinä, liukastellen ja hikisenä ostointo laantuisi nopeammin. Sitäpaitsi kaupungissa pissittää aina, vetää varmaankin. Rassasin vielä farkutkin jalkaan, ylpeillen totean että parissa kuukaudessa eivät olleet kutistuneet yhtään.

Työviikko oli harvinaisen raskas. Fyysiseen sairauteen, oireisiin ja vaihtelevaan vointiin on paljon helpompaa antaa apua kuin psyykkiseen. Ehkä me töissä liikaakin pohdimme miksi välillä jollekin tulee huonompia viikkoja, mikä laukaisi taas oireet,sai piilottamaan lääkkeet. Ehkä pitäisi vain hyväksyä ettei aina voi mennä hyvin ja tasaisesti, tukea se minkä kyetään. Monesti mietin miten vähäiset mahdollisuudet laitoksissa, tai hoitokodissakaan niinkuin meillä, on asukkaiden fyysisesti purkaa pahaa oloaan. Minä voin mennä kotiin, hyppiä tasajalkaa ja kiljua, juosta taloa ympäri, ainakin teoriassa, mutta mitä meillä on tarjota, lista sääntöjä ja rauhoittavaa?  Osaanko itsekkään aina analysoida sen kummemmin oloani, joskus vain keittää ja kunnolla.  

Alevisiittini ovat yleisen huvin kohteena. Lähes poikkeuksetta kasseissa kotiin tullessa on vain lapsille reilusti sukkia ja ruokaa. Jostain kummallisesta syystä muutama putiikki täytyy silti kävellä läpi. Jollei muuta niin ällistelemässä millaisille ihmisille nykyiset vaatteet oikein on suunniteltu. 

Menin linjurilla, siitä ensimmäinen piste. Se oli ihan nostalginen matka, vanhan koulubussin reitti. Muutama uusi aukko hakattu, pari upeaa pytinkiä rakennettu ja uusimmalle asuinalueelle taloja tulossa vieriviereen. No, ehkä se on turvallisen tuntuista kun aamulla kahvipöydästä näkee mitä naapurin aamupalaan kuuluu.

Kyllähän harvakseltaan kympin matkoista maksaa, vaan mietin eläkeläisiä joita kauppakasseineen oli yllättävän paljon liikkeellä. Vitonenkin lisää joka kauppareissuun tuntuu äkkiä. Ehkä suuri vaalimainos ladon seinässä oli oikessa, "ajan sinun ja eläkeläisten asiaa", vaikken oikein lauseen nerokkuutta ymmärtänytkään. 

Sade taukosi, aurinko paistoi, kadut oli hiekoitettu. Loppuunmyynnistä löysin parillakympillä hienon jakun, juuri oikean värisen. Tiedä sitten löytyykö käyttöä, mutta kai sitä ihmisellä yksi parempikin vaate täytyy olla. Ostin myös violettikukallisen puseron, liki samanlaisen kuin rippikouluikäisenä omistin. Kotona sovitin, mallasi kukallisten kalsareiden kanssa ainakin ihan mukavasti.  

Pojalle ostin urheilukerraston, pennuille herkkuja ja lopun budjetin sijoitinkin kansanterveydelle. Eli toinen piste, kansantalous- ja terveys taas osaltani hoidettu kuntoon.

Kotimatkalla linjurissa muistin kaupat joissa oli myös tarkoitus poiketa, mutta ei se mitään, kesällä sitten.

Kotona keitin kunnon pullakahvit, pistin pyykit koneeseen ja matot pihalle. Näyttää niinkuin olisi parempikin siivous meneillään kun heiluvat siellä, ajan kanssa. Ettei se aina ole niinkuin ulospäin näyttää, tämäkään elo.