Päätökset on tehty rikottaviksi, tehtiin siis vapaillani taas vähän lisää polttopuita. Ja koska puupinon loppu näyttää tien sivussa niin mitättömältä  päätettiin tehdä ne loputkin heti kun helteet hieman helpottavat. Naapurin isännän mielipiteillähän ei tietenkään ollut päätöksiin mitään vaikutusta, hänhän tuumasi keväällä että tuota mottimäärää ette takuulla, ette sitten mitenkään, pilko tämän vuoden aikana.

Heinätkin saatiin katon alle ongelmitta. Belarus totteli kerrankin minua, samoin peräkärrit peruuttaessa. Oli varmaan sama tunne kuin etelässä lentokoneesta astuessa aina kun hyppäsi traktorista alas navetan vintillä - paita kostui heti. Kyllä tuli moneen kertaan kiiteltyä näitä nykysysteemejä. Miten ihmeessä niiden irtoheinien kanssa ennen oikein jaksettiin? No, kai se oli vain pakko.

Ehdin toki myös kierrellä nauttimassa puutarhassa,  nämä kuvat ovat isännän pihalta. Pionit eivät ole ihan yhtä täynnä kukkia kuin viime kesänä, mutta yhtä isoja ja upeita ne kyllä ovat.

Vanhan saunan seinustalla kasvava viinirypäle on aivan täynnä terttuja, saa nähdä jaksavatko kaikki kypsyä. Rastaat ainakin tutkivat niitä jo toiveikkaina.

Yhtenä kesänä kitkin sinnikkäästi kukkapenkistä kaikki oudon näköiset taimet pois. Kunnes muistin kylväneeni sinne pari kevättä aiemmin lehtosinilatvaa. Ja miten se leviääkään kun viimein sai kasvuluvan!

Vanhat liljatkin leviävät omia aikojaan, olen antanut niiden kasvaa missä lystäävät. Niin monia vuosia ne sentään sinnittelivät nokkosten ja rikkojen seassa.

Jokohan kanna tänä vuonna kukkisi? Lannoitan sitä luultavasti liikaa koska se yleensä pysyttelee vain viherkasvina.

Mikähän tämä sitten on? En muista tämmöistä ostaneeni tai istuttaneeni, eikä ole ennen keskelle ruusupenkkiä noussut.

Ensimmäiset mustikat on maisteltu, mansikoitakin tulee mukavasti. Metsämansikoiden alut kaivoin kerran eväspussiin odotellessani ajokoiraa, ja hyvin ovat viihtyneet ja levinneet kukkapenkin reunassakin.

Varjoisilla metsäpoluillakin ollaan koirien kanssa kuljettu, kiireettä ja ajatuksia pyöritellen. Niitä joutuukin nyt pyörittelemään moneen suuntaan.

Kuvittelin, ja toivoin, että tämä olisi tasainen ja rauhallinen vuosi. Että saisi vain olla ja nauttia tästä viimein taas löytyneestä iloisesta, ja onnellisestakin, olosta.  Kerätä rauhassa voimia ja puhtia, ehkä jopa eurojakin.

Ei onnistu. On tulossa rankka syksy.

Kaikki elämäni suuret mullistukset ovat tapahtuneet helmi- tai heinäkuussa, nyt en edes ehtinyt havahtua kuun vaihtumiseen.

Käyn taas mielessäni läpi syitä miksi jäisin, miksi lähtisin. Mikä olisi viisainta - ja minkä päätöksen kanssa olisi helpointa elää. Vaikka hyvin tiedänkin tekeväni lopulta päätökset sen mukaan mikä tuntuu juuri sillä hetkellä oikealta, ei välttämättä järkevältä.

Kaikkein eniten harmittaa (tekisi melkein mieli käyttää sitä vahvempaakin ilmaisua) ettei tämä johdu mistään omista tekemisistäni, kaikkea ikävää vain sattuu. Sellaista, mihin ei osaa ollenkaan varautua.

Olen toki selvinnyt paljon pahemmastakin, ja tiedän selviytyväni tästäkin. Mutta liekö ikä vai mikä tehnyt tekosensa, nyt tekisi ensimmäistä kertaa elämässä mieli mennä vain peiton alle ja parkua että nyt saa riittää! En ala enää.

Tietenkään en tee niin, mutta mieli tekisi.

Kerron lisää kun tiedän enemmän. Ja saan jotain tolkkua ajatuksiini.