Mäyräkoiran pennut täyttivät vuoden. Oikeastaan jo kuukausi sitten, jäipä vain juhlinta vähän unhoon tässä muiden tärkeämpien asioiden taa.

Kaikilla pennuilla on julkkisten nimet, tosin karjalanmurteelle kääntyvässä muodossa. Pienenä nämä meidän olivat Laiskiainen ja Mimmi.

Mimmi oli jo pentuna erityisen touhukas. Ensimmäinen tuvan kynnyksen ylittäjä, turvallisen patjan ja patterin vierustan hylkääjä. Maailma oli heti täynnä kiinnostavia paikkoja, tarhassa olo täysin tylsää. Sisarusten kanssa tappelu ja isännän korvien pureskelu mielipuuhaa. Niin villi ja omapäinen ettei ensimmäisenä ostajia miellyttänyt. Eikä aina meitäkään, karkasi metsään toiset perässä jo varhain.

Käyttäytyy moitteettomasti sisätiloissa, kunnes selän kääntää. Mielipuuhaa eteisen kenkätelineen mylläys ja kenkien pureskelu, liki yhtä ihanaa on livahtaa likapyykkikoria penkomaan. Aina parempi mitä enemmän sieltä ehtii levitellä vaatteita olohuoneeseen. Sohva on ehdottomasti kiellettyä aluetta, sen kulmat taas maistuvinta herkkua. Lenkillä täytyy ehdottomasti rähistä kaikille vastaantuleville, kokeilla kestävätkö velipojan korvat roikkumista tai selviääkö emäntä jos kieppuu hihnassa koipien ympäri muutaman kierroksen.

Väsyessään Täystuho käyttäytyy kuin kissa. Pyrkii syliin, käpertyy siihen kerälle, välillä nuolaisee poskesta ja tuijottaa palvovasti. Sohvalla makaa kainalossa, onnesta hyristen. Valitettavasti vartti huilia on yleensä riittävä aika. Henki on säilynyt koska nukkuu yöt kuin tukki ja tietää mitä ajokoiran kuuluu metsässä tehdä.

Laiskiainen oli pennuista suurin ja kömpelöin. Toisten touhuillessa se kömpi nurkkaan nukkumaan, ainoastaan ruoka-aika havahdutti sen hetkeksi toimintaan. Se oli myös pennuista rumin, isopäinen ja musta. Pentujen hakijat vain vilkaisivat sitä, eikä kyllä kehdattu siitä myynti-ilmoitustakaan heti laittaa. Siskojen viilettäessä karkuteille tämä tuijotti huolestuneena metsänreunaa, tuonne villiin viidakkoonko muka pitäisi mennä, tuntui se tuumivan.

Vaan luontopa on ihmeellinen, ensimmäisen jäniksen hajun saatuaan se villiintyi täysin. Vielä parempi kun semmoinen ihmeotus lähti ihan kuonon edestä viilettämään, turha sen jälkeen viheltää tai muuten kutsua, ajo kulki kuin valiolla konsanaan.

Vapaushan siihen loppui, jänikset harvoin pysähtyvät tontin tai tien laitaan. Useammin kuin kerran on herraa etsitty pimeällä ja sateella, aamuneljältä ja keskiyöllä. Se on näet erittäin etevä livahtamaan oven tai tarhan portin raosta karkuteille, ulko-ovikin aukeaa kun sopivasti hyppää päin.

Kesän mittaan on ostajia ilmaantunut sillekkin, syksyn jahtikauden lähestyessä nousee koirakuume monessa huushollissa. Ja sukuhan näillä on Suomen parhaita, seassa muutama naapurin ajokuningaskin.

Isäntä on kysyjille ilmoittanut niin korkean hinnan ettei sitä kukaan täysjärkinen maksa. Ja kukapa sitä koiraansa muunlaisille möisi? Perheenjäsenistä puhumattakaan.

748806.jpg