Niin se loma vain hujahti, tämän päivän kohdalla lukee työlistassa vp ja huomenna yövuoro. Helposti olisi hujahtanut vielä toinenkin mokoma, vaan hyvä näinkin.

Säät suosivat, oli kerrassaan upeat ulkoiluilmat. Satoi kunnolla vain parina päivänä, joten kaikki sisätyöt jäivät. Mutta niinhän marraskuussa kuuluukin!

Työasioita, tai paljoa muutakaan, en loman aikana ajatellut. Ainoastaan pomon soitto ensi vuoden vapaista (meille yököille tehdään vuoden työlistat kerralla) huokailutti syvempään. Onneksi tuntien tarkistuslaskennan jälkeen lopputulos lienee ihan toivotunlainen.

Hirvijahti sen sijaan on sujunut kaikkea muuta kuin toivotusti ja totutusti. Luonto tosiaan osaa myös opettaa! Se antaa mitä antaa, sieltä ei vain oteta.

Olen rämpinyt hirvikoirien kanssa viikonloppuisin enemmän pusikoita kuin alkuvuosina ajomiehenä, kilometrejä on gepsiin kertynyt ja metsälohkot ovat viimeistään nyt tulleet tutuiksi. Hirviä on porukalla nähty enemmän kuin vuosiin, mutta niitä on päästy vain laskemaan.

Juuri tätä kirjoittaessanikin puhelin soi. Yksi isäntä kertoi seuraavansa parhaillaan miten 3 hirveä kävelee pellolla, ja miten eilen hirvijahdin varoitusmerkkiä pois hakiessaan melkein törmäsi yhteen. Seisoi siinä merkin vieressä tyytyväisen näköisenä. Kai nekin sitten tuntevat viikonpäivät ja kellon.

Tänään ajattelin viettää rauhallisen välipäivän mäyriksien kanssa metsässä, huomenna kun poikkeuksellisesti vedetään taas punaista ylle. Aamu olikin upea.

1289223581_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pientä pakkasta, huurretta maassa ja puissa.

1289223548_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1289223507_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Valitettavasti mäyrikset eivät ymmärtäneet että halusin vain nauttia auringosta ja ihailla horsmia. Ne pyyhälsivät aukean poikki vähän isomman elukan jäljille, ja sitten mentiinkin.

Täysillä seuran rajasta yli, ja kohti valtatietä. Niillä oli vauhtia aika lailla enemmän kuin minulla, alkoi olla jo melkoinen hätä kun tie vain läheni. Mäyrikset näet uskovat vahvasti että kun niillä on tärkeä työ kesken niin autot tottakai pysäyttävät tai väistävät. Näillä ei moiseen ole aikaa.

Onneksi ajo kulki myös kohden siskon kotia. Miten ihanaa kun on sisar joka lyhyellä varoitusajalla ryntää vaikka ketun pelättimeksi!

Mitäpä siitä että päädyttiin karmeaan pusikkoon, pääasia että poispäin tiestä. Mitäpä siitäkään että kaikista hienoista varusteista huolimatta putosin kartalla aika pahasti.

Kylänhän piti olla tuttu, minähän sentään asuin siellä -77! Joten kai oli paljon helpompaa suunnistaa talojen ja kuivureiden mukaan kuin kaivaa lasit taskusta ja ottaa sijainti gepsistä.

Jostain syystä unohtui täysin että joku myös maalaa talonsa, rakentaa uuden kuivurin, tai muuten vain takapihan näkymät vaikuttavat vierailta.

Onneksi se oli vain bensaa jota isännältä kului kun suunnisti ohjeideni mukaan meitä vastaan.

Ja olen niin monta kertaa kuullut jo senkin päivittelyn että miten voi noin yksinkertainen ja helppo asia kuin suunnistus olla noin vaikeaa etten pahemmin noteerannut.

Kotona kiirehdin ruokaa tulemaan (tai rehellisesti sanoen vain lämpenemään) ja isäntä ryhtyi sammuttelemaan virtoja tutkista.

Mistä se taas löytyikään se oikea valikko, ja mistä piti painaa ja mitä sitten...

Oli aika mukava rauhallisesti sammuttaa laitteet ja todeta että joskus ne yksinkertaiset ja helpot asiat ovat jollekulle toiselle taas vaikeita.

Että eikös olekin hyvä kun meistä jokaiselle ovat erilaiset asiat helppoja?

Voidaan sitten neuvoa toisiamme.

Ääneen en viitsinyt enää sanoa että näin voidaan tuntea itsemme paitsi aika torviksi niin myös välillä aika fiksuiksi.