Heti alkuun - paljon kiitoksia lohduttavista, ymmärtäväisistä ja kannustavista kommenteista edelliseen postaukseen! Mikään ei ole selvinnyt tai edennyt mihinkään, melkein päinvastoin. Hankalia päätöksiä joutuvat tekemään muutkin kuin minä, ja oikein hyvässä lykyssä yllättävältä taholta tullut tuki kääntääkin vielä asiat ennalleen.

Loppukuun ja elokuun alun työlista on myös täysin sekaisin, sitä ollaan käännelty ja soviteltu järkevään kuosiin. Hautukoon sekin, olen tällä viikolla lomalla!

Ja koska ajattelusta on saanut vain päänsärkyä olen siirtynyt pihalle. Sekä metsään, sinne kannattaa nyt ehdottomasti mennä.

Ja lisää mustikoita, niitä riittää nyt!

Ei huolta, en ole sentään jokaista ämpärillistä kuvannut. Kysyntää marjoilla olisi, mutta myyn vain yhdelle tuttavalle. Hän ei itse kykene enää metsään, ja tykkää mustikoista varmasti yhtä paljon kuin minä. Ja ehdottomasti talkkunan kera.

Aina hänen kanssaan jutellessani mietin kuinka hyvä tuuri aikoinaan kävikään ensimmäisen työpaikan suhteen. Jäi paljon mukavia muistoja, ja oppia jolla on ollut käyttöä myöhemminkin. Plus hieno, käsin arvokkaalle paperille kirjoitettu työtodistus.

Rypäleet jatkavat kypsymistään. Lajike on muuten Zilga, se näyttää menestyvän mainiosti myös lämpimällä seinustalla. Kasvihuoneessa olevaan tulee paljon huonommin satoa.

Mikähän tämä sitten on? Jossain vaiheessa olen istuttanut näitäkin isännän kukkapenkkiin. Korkeus n. 170, omalla päälaella mitattuna.

Omista samettiruusun taimistakaan ei aina tiedä millaisen penkin saa aikaan, koulimisvaiheessa purkit ja lajikkeet jotenkin kummasti sekaantuvat. Mutta pääasia että ne kaikki kuitenkin kukkivat.

Lisää keltaista. Minkähän tähden myyrät rakastavat punaisten liljojen mukuloita mutta nämä saavat olla rauhassa?

Myös viime kesänä istutettu kärhö alkaa kukkia. Luulin keväällä että senkin popsivat myyrät, taitaa vain ollakin loppukesällä kukkivaa lajia. Huomaatteko muuten miten hyvin väri sopii vanhaan, rapistuneeseen sokkeliiin? Tyttärellä on hyvä maku!

Vielä vähän lisää kukkia, salkoruusuja. Ja omituisia tukiviritelmiä.

Tämä seinä löytyy isännän pihasta, omaan pihaan yhtä aikaa istutetuista vasta valkeat kukkivat. Jaa no, tavalliset ruusut sentään.

Säilöntäaikakin lähestyy, viinimarjoista punaiset alkavat olla kypsiä. Onneksi joku sentään vahtii niitäkin.

"Mitäs hyötyä tästä vahtimisesta on jollei kukaan käy ajamassa noita kiusanhenkiä pois? Nyt hus, äkkiä!"

Tyttären häätkin lähestyvät. Äiti soitti ja kyseli jännittääkö meitä jo kovasti. Hui hai, mikäs meitä nyt.... Kaikki vaattetkin on hankittu, ja se kävikin yllättävän nopeasti ja vaivattomasti. Kiitos kuuluu kyllä sisko2:lle, hän oli käynyt etukäteen etsimässä sovitettavat.

Ja isännälle, hänen odottaessaan autossa sujui kenkäkauppakierroskin pikavauhtia.

Vasta kotona älysin että taisin sittenkin kehua äidille liian aikaisin. Vuosien saappaissa, lenkkareissa ja sandaaleissa kulkeminen on saanut täysin unohtamaan miten korkeilla koroilla kävellään. Sentään hallitsin homman aikoinaan melkoisen hyvin - nyt on edessä ankara treeni. (Tai vaihto sandaaleihin.)

Vaikka löysinkin täydellisen pikkulaukun nenäliinoille en ole vieläkään keksinyt mikä ajatus karkoittaisi mahdolliset kyyneleet. Ei minua tietenkään tulevan vävyn takia itketä, on oikein mieleinen, vaan, no, kyllähän te tiedätte.

Mukavaa ja aurinkoista loppukuuta kaikille!

Lähden nyt hillon keittoon, ja huomenna reissuun. Katsomaan, onko tytärkään ihan niin rauhallinen ja huoleton kuin puhelimessa kuulostaa.

Sillä meidän sukumme omaa, paitsi mahdottoman hyvän mielikuvituksen, myös taidon saada kaiken sen ihmeellisimmänkin tapahtumaan. Ja varsinkin sen, joka naurattaa vasta jälkeenpäin.