Jouluvalmistelut isännän kanssa ovat vuosia sujuneet perinteisesti. Koko joulukuun se messuaa miten turhanaikaista touhua ja hössötystä, saisi lopettaa sekä joulun että juhannuksen, pääsiäisestä puhumattakaan.

Tuossa kymmenennen päivän paikkeilla se rupeaa liikehtimään hermostuneesti. Iltaisin tullessaan nuuhkii ilmaa, kurkistaa jääkaappiin, vilkaisee keittiön verhoja.
Kiertelee lähimetsiä tuumivan näköisenä, kopistelee lunta puiden oksilta. Jupisee itsekseen että kuka hullu nyt kuusta tupaan karisemaan raahaa, paria hassua viikkoa varten.
Miettii ääneen ettei kyllä tänä vuonna enää vie joulukukkia niin moneen paikkaan, eikä ainakaan kortteja kirjoita. Lahjatkin on täysin turhia, joillekin penskoille nyt vielä ne jotenkin ymmärtää, mutta että aikuisille, voi hemmetti.
Ja siivoaminen, se se vasta turhista turhinta touhua on.

Toista viikkoa se touhuaa ja jupisee. Minä makaan sohvalla koirien kanssa ja kuuntelen raveja. Jouluyöt töissä tietää pitkiä vapaita etukäteen, turha vielä hoppuilla.

Sitten se tuo muutaman osoitteen. Kun näille oikeastaan olisi kiva laittaa kortti. Pitäisköhän ostaa vanhojen haudoille kynttilät? Ai on jo hommattu, hyvä juttu.

Pipareita häviää kourallinen, torttujakin useampi. Melkein yhtä hyviä kuin aikanaan mamman tekemät.

Käyn imurin kanssa isännän huushollin kimppuun. Se jää tapojensa vastaisesti tupaan, siirtelee tuoleja, nostelee penkkejä. Ei yritä karkuun edes nähdessään miten seison peitot kainalossa rapsimisapua odotellen.

Seuraavana aamuna käyn kaatamassa kuusen, aiemmin syksyllä valitun. Raahaan sen auton viereen, ennen tarkastusta sitä on turha yrittää kyytiin.
Isäntä touhuaa kynttilät paikalleen, näyttää mihin kohtiin pallot pistetään. Latvatähtikin tulee kuulemma suoraan kun itse laittaa.

Aatonaattona kun siivoan omaa huushollia se tulee touhukkaana, kädet kukkapaketteja täynnä. Saan aina valita ensimmäisenä. Illalla se tyytyväisenä laskee kuinka monta halausta ja kahvikupillista sai.

Saan tuskin laatikot pois uunista kun isäntä jo istuu toiveikkaana pöytään.

Kyllä tuli hyvä se sanoo ja kellahtaa sohvalle. Tyytyväisenä ja kylläisenä. Eikös olekkin komea kuusi? Ai paketti, minulle? No kiitos kiitos, kyllä nämä tulikin tarpeeseen. Pelkäsin jo että täytyy itse lähteä kaupoille.

Illalla ennen töihin lähtöäni kävelemme hautausmaalla. Taivas on tähtiä täynnä, kynttilät valaisevat käytävät. Kaunista, toteamme yhteen ääneen.