Yksi yö lomaan jäljellä! Yhdistetty kesä-talviloma päättyy vasta marraskuun lopussa. Pari lääkekoulutusta jossain välissä, yksi paikkoyö, muuten senkun olla möllöttelee. Tuntuu aika mukavalta, varsinkin tämän päiväisen jälkeen.

Työpaikalla kaikenmoisia muutoksia luvassa, iltapäivällä istuttiin pari tuntia palaverissa. Kuten odotettua, ne kovinta meteliä pitäneet ja etukäteen huolehtineet istuivat hiiren hiljaa. Korkeintaan vähän nyökyttelivät ja myöntelivät, kyllä se varmaan siitä, ihan totta, näinhän se.

Siinä istuttiin rivissä ja hymyiltiin kun johto kertoi kuinka vuoroista leikataan porukkaa pois, työvuoroja lyhennetään ja minuuttiaikatauluja rustataan. Kellään ei mitään sanomista vaikka tuntuu että kiirettä valitetaan nytkin.

Ajattelin että nukun varmaan vielä. Mihin se aamuinen uho ja lupaukset pitää mummojen ulkoilu- ja virikepäivien puolta hävisivät? Siihenkö kun pomo ensialkuun kyseli pikkujoulujen vietosta, tarjoili kahvia ja pullaa, katseli porukkaansa lasien yli. Mitäs sitä enää jupisemaan, pullaa suussa.

Turhaa on puhua palkankorotuksista tai työoloista, uupumuksesta tai riittämättömyyden tunteesta kun niiden eteen ei haluta mitään tehdä.

Hävettää. Eniten niiden vanhusten puolesta joille luvataan nyt ulkoilua kerran viikossa, maanantaina klo 13.30. Voihan sitä aurinkoa ja luontoa ihailla ikkunastakin. Olettaen tietysti että joku ehtii ne pestä.