Viikonloppu meni yövuorojen ansiosta nukkuessa. Mitä vanhemmaksi tulen sen enemmän arvostan kunnon unia. Maltan nukkua tarpeeksi, niinkuin nyt vanhan mäyriksen kanssa vedettiin yli kellon ympäri viime yönä. Käännettiin rytmi taas päivän puolelle. Sillä on joku sisäinen mittari joka kertoo pakkaslukemat, ei pidä mitään kiirettä aamupissille talviaikaan. Edes naapurin keittiöremontti ei meitä häirinnyt.

Ylimääräisiä vuoroja olisi taas tehdä vaikka kuinka paljon. Pomo makaa palmun alla, pari hoitajaa sairasvuoteella. Nuorin hoitaja sanoi itsensä irti, suuttui sairaspäiviin puuttumisesta.

Mitä sitten nykyään työnantajalla on oikeus vaatia? Että työntekijät pitäisivät vähän itsestään huolta? Saako sanoa että koittaisit vähän syödä vaikka vitamiineja, kuntoilla hiukan? Juhlia vähemmän ja hoitaa migreenin kuntoon? Laihduttaa jottei issias vaivaisi jatkuvasti? Kehoittaa vanhempaa hoitajaa hakeutumaan ajoissa sairaslomalle jos kättä kerran särkee, ettei pääsisi niin pahaksi.

Tällä alalla ylitöistä maksetaan hyvin mutta rajansa muidenkin venymisellä on. Olisi helppo sanoa ettei sairastamiseen saa puuttua, mutta, eikö joku vastuu jaksamisesta pitäisi olla myös itsellä? Miten sen asian sitten oikein esittäisi, toista loukkaamatta. En tiedä.

Poika tutki netistä asuntosivuja. Jossain välissä olen tipahtanut kyydistä hintojen suhteen. Ennen miljoonan lukaalista ei tavallinen ihminen edes haaveillut, nyt rivitalokaksionkin hinta pyörii sadantonnin hujakoilla. Näyttivät ne jo tälläkin kirkonkylällä pyytävän vanhoista taloista ihan kunnolla.

Isännän kanssa joskus haaveiltiin että hänen eläkeikänsä koittaessa muutetaan järven rannalle johonkin korpeen, Savoon vaikka. Tätä vauhtia jos eläkeikä nousee, hinnat samoin, taidetaan jäädä kotinurkille. Eipä sitten tarvitse uutta kieltäkään opetella.