Viimeinen yövuoro takana, pitkä loma edessä.
Parin viikon päästä käyn paikkaamassa muutaman vuoron sekä istun kaksi iltapäivää koulutuksessa, muuten vain olen.
Lomailen.
Koetan saada pääkopasta turhaa sälää pois, nyt sitä tursuilee niin etteivät tärkeätkään asiat mahdu enää sekaan.
Nimet hukkuvat, paperit katoavat, kirjaimet sekoavat.
Konepesuaineen paikka ei ole jääkaapissa eikä isännän avaimen taskussani. Varsinkin kun siellä on jo valmiiksi vara-avain.
Koirat onneksi pysyvät matkassa, ja osaavat edelläni kotiin.
Olen yrittänyt kommentoida useampaakin blogia, onnistumatta.
Odota hetki sanoo mato ja jatkaa pyörimistään.
Tai ehkä vikaa on tässä Firefoxissakin, eikä vain minussa.
Hanna Ekola on runoillut näin:
Parin viikon päästä käyn paikkaamassa muutaman vuoron sekä istun kaksi iltapäivää koulutuksessa, muuten vain olen.
Lomailen.
Koetan saada pääkopasta turhaa sälää pois, nyt sitä tursuilee niin etteivät tärkeätkään asiat mahdu enää sekaan.
Nimet hukkuvat, paperit katoavat, kirjaimet sekoavat.
Konepesuaineen paikka ei ole jääkaapissa eikä isännän avaimen taskussani. Varsinkin kun siellä on jo valmiiksi vara-avain.
Koirat onneksi pysyvät matkassa, ja osaavat edelläni kotiin.
Olen yrittänyt kommentoida useampaakin blogia, onnistumatta.
Odota hetki sanoo mato ja jatkaa pyörimistään.
Tai ehkä vikaa on tässä Firefoxissakin, eikä vain minussa.
Hanna Ekola on runoillut näin:
Surulla on aikansa On toki hyvä muistuttaa, miten aurinko jälleen paistaa tummien pilvien takaa, miten yön jälkeen tulee uusi aamu ja miten jokaista syksyä seuraa varmasti kevät. Mutta ei liian aikaisin, ei liian nopeasti, ei liian opitusti, ei liian itsestään selvästi. Ei niin, etteikö se olisi totta, hyvin totta. Mutta ymmärräthän, surulla on aina aikansa, surevalle aurinko todella nukkuu eikä surua voi hätyytellä lentoon ennen kuin se itse jaksaa nousta siivilleen. Ehkä onkin parempi, että enemmän kuin puhumme valosta olemme hänelle valona enemmän kuin puhumme toivosta olemme hänelle toivona enemmän kuin kerromme ilosta olemme hänelle ilona. Ja ehkä näin jonakin aamuna hän itse saa nähdä, että aurinko on herännyt pitkän pimeän yön jälkeen. Lähden tästä räpiköimään Työkavereille, näille ilon, valon ja toivon tekijöille, toivottelen paljon jaksamista! Minä pidän pitkästä , harmaan kirpeästä syksystä, mutta minunhan ei tarvitsekkaan raapata auton laseja aamupimeässä unisin silmin. |
Kommentit