Jyvät on maassa, koneet pesty ja öljytty, isännän otsaryppy oiennut. Hiljakseen köpöteltiin , ihmisessä on yllättävä määrä lihaksia reservissä, vähällä käytöllä normaalissa arjessa.

Siemenperunoita lajittelin tänään, riittävästi löytyi. Löytyi myös lossa, onneksi oli saappaat jalassa. Mukavasti kaikui kellarissa.

Lapsena perunakellarin tuoksu oli sieltä parhaasta päästä, keväisin varsinkin. Kellarin katolla istuttiin aurinkoa ottamassa, raavittiin kevätkirppujen puremia.

Talvella kellarin katto oli liian matala, hirsisen puuliiterin katolta sai paljon paremman lennon hankeen. Onneksi ei kukaan kieltänyt, sai silloin hyppiä tarpeekseen.

Nyt mietin sopivaa kellarinsiivouspäivää, niitä harvoja kahden huushollin haittoja että on aina joku paikka huoltoa vailla. Vaan ehtiihän tuota, jossain välissä, inspiraation iskiessä.

Joku inspiraatio näihin sisätöihinkin olisi tarpeen, aikaisin aamulla on lähtö koulutukseen Tampereelle. Hämärä mielikuva että pitäisi löytää sukat, mielellään ehjät, pari siistimpää puseroa, tuskin verkkaritkaan kelpaavat.

Pari vuotta jo kulunut hautaustoimisto-ajoista, jakkupukua ei ole soviteltu sen koommin. Työtä on joskus ikävä, kaupunkia ei koskaan. Elämästä ja ihmisistä siellä oppi paljon, ainakin arvostamaan omaa perhettään, sukuaan, sitä että puhua ei tarvitse vieraan välityksellä, että ylipäänsä on joku jakamassa asioita, myös niitä vaikeimpia.

Vaan ehtiihän ne vaattetkin, nyt paistaa aurinko takapihalle. Sireeni, koristeomena ja pähkinäpensas selvisivät hyvin talvesta, rakuuna ja oregano kasvavat uutta kilpaa, meneehän se yksi iltapäivä niitäkin ihmetellessä.