Televisiosta hävisi kuva, todennäköisesti vika on siinä pienessä, tärkeässä lootassa. Aikanaan meni vuosia etten ehtinyt katsella enkä kaivata koko vehjettä. Sitten kun sen taas avasin katsoin jopa mainokset.
Osaisinkohan olla ilman?

Toinen yökkö jatkaa opiskeluja, sijaisista kukaan ei enää suostu tekemään töitä viikko öitä viikko vapaata rytmillä. On kai vuosien jälkeen opeteltava uusi rytmi, uudet vuorot. Lyhyemmät jaksot, entistä useammin käännettävä sisäinen kello uuteen aikaan.

Olen päättänyt jättää kotona joulun väliin. Tyttären kanssa juhlimme jo kun kävin siellä, itse olen yöt töissä ja päivät nukun.                                 

En ole leiponut pipareita, en levitellyt ulkovaloja, en vaihtanut jouluverhoja.
En ole kokeillut palavatko kuusenkynttilät, en ole silittänyt joululiinoja enkä röyhelöessua. En yhtään tiedä millaisia jouluperinteitä olen nyt luomassa sillä entisiä ei kannata edes yrittää.
En edes tiedä onko tässä joulussa mitään mitä vuoden päästä haluaisin muistella.

Ja kuitenkin, osa minussa kaipaa ikkunaan keinumaan tuikuin koristeltua mäntypalloa, syvän vihreitä jouluverhoja, mäntysuovalle tuoksuvia mattoja.
Lelukuvastoja, lahjalistoja, ääntä ja touhua.
Sellaista, mitä ei enää koskaan saa takaisin.

Joulun lähestymisessä on tänä vuonna jotain pelottavaa.