Nukkumatti on kummallinen veitikka. Kyllä se työikäisille, pienten lasten vanhemmille tai muuten raskautetuille käy hiekkojaan ripsimässä, vaan niille jotka oikein kunnolla ehtisivät kuorsata tämä mokoma jättää vain rippuset.
Uni ja sen turvaaminen on minun työtäni, noin äkkiä ajatellen eihän sen helpompaa hommaa olekkaan. Sammuttaa illalla valot ja räpsäyttää aamulla päälle, kuuntelee kun toiset tuhisevat vällyt korvissa.
Vaan niitä on moninaisia harmeja yöhoitajankin elämässä, sähkö nyt esimerkiksi yksi. Jos sitä on liikaa ei semmoisessa petissä tietenkään voi nukkua, sähkö vetää sitäpaitsi sängyn alle liskoja ja muita örkkejä.
Viidettä kertaa kun käy vakuuttelemassa että valo tulee vain katulampusta, ei autoista, ei tulipalosta eikä rosmoista kasvaa kyllä kiusaus kokeilla osuisiko lamppuun kivellä. Ainoastaan tietoisuus että naapuri saattaisi nähdä hillitsee.
Sähköä kuitenkin täytyy toisaalta olla, myrsky-yön sähkökatko ja muutama vatsavaivainen dementikko on näännyttävä yhdistelmä. Kahviakin täytyy tarpeen vaatiessa saada, yleensä heti kun tarve iskee.
Pimeys aamuisin on sitävastoin hieno asia. Jos ihminen 80 vuotta on tottunut nousemaan auringon ensi säteisiin ei sitä enää muuksi reivata. Pimennysverhoja toivomme me yököt sitkeästi joka palaverissa, päivävuorolaiset vain nauravat ja hommaavat uusia kattiloita ja muuta joutavaa.
Kesken unen iskee usein vessahätä. Käytävän varjoinen nurkka tai roskis kelpaa hyvin, ei sitä ennenkään kailotettu koko kylälle kun tarpeille ruvettiin. Myöskään niitä pusseja joita iltaisin tällätään ei kannata pitää, kastuvat vielä ja ovat muutenkin hitaita riisua.
Kipua ja särkyä on helppo lääkitä, ahdistavia ajatuksia ei niinkään. Viisikymmentä vuotta on sisaren temppu kaivellut mieltä, isän teot eivät unohdu millään. Ja kuinka voi pölypunkkien seassa nukkua? Ihan varmasti lapset huutavat äitiä, tai sitten äiti itse on hävinnyt. Tietääkö kukaan edes missä mummo on, hyvänen aika, niille täytyy heti ilmoittaa, löytääkö ne ikinä tänne?
Unet vievät myös maailmalle, ilo säilyy pitkälle päivään. Kauppahotellissa on aina tanssia, Veikolla vielä musta tukka ja hampaat tallella. Unessa talo nousee harjaan, auton avaimet annetaan kouraan ja pirssi kulkee.
Aamuyöllä on hetkiä jolloin kaikki nukkuvat, jokaisen oven takaa kuuluu vain hiljainen tuhina. Ulkona kuun sirppi, tähtitaivas, ei liikettä missään. Yökkö oikaisee sohvalle, huokaisee tyytyväisenä, on kuin onnellinen äiti jonka katraalla kaikki hyvin.
Aamulla yökkö kömpii sänkyyn, on unessa ennenkuin pää osuu tyynyyn. Nukkuu hyvin ja unia näkemättä. Pitkään, päivän työthän on jo tehty.
.
Kommentit