Pakinaperjantain ihka ensimmäinen haastesana oli lumi. Taisi niitä vähälumisia talvia olla silloin muutama peräkkäin, lumen autuutta hehkutteli pakinassaan yksi jos toinenkin. Ihanaahan lumi on toki vieläkin, ainakin ihanampaa kuin sulaessaan ja jättäessään jälkeensä vain kuraiset ja kelirikkoiset tiet.
Lumi on ihanaa kuorruttaessaan maiseman puhtaan valkeaksi. Lumipenkat ja lumikökkäreetkin ovat ihania, varsinkin uroskoirien mielestä.
Lumi on ihanaa, kunhan siellä vain pääsisi eteenpän, lyhyemmilläkin koivilla. Ja auraamattomilla sivuteillä. Tänä talvena tie oli muutamana aamuna kokonaan hävinnyt, vain samaa tasaista peltoaukeaa joka suuntaan. Onneksi on tienviitta, älyää aina kääntyä oikeasta kohtaa. Ja aurauskepit, ojissa lunta on vielä enemmän. Tuli kokeiltua sekin pari kertaa kun sakeassa pyryssä tien ohella hävisi näkyvyyskin.
Lumi on ihanaa, mutta isännät jotka linkosivat samaa väliä viidettä kertaa vuorokauden sisään eivät välttämättä aina jakaneet samaa tunnetta. Viikon lingottuaan eivät edes halunneet kuulla koko sanaa. Tai oikein mitään muutakaan.
Luminen maisema on ihana myös auringonlaskun aikaan.
Tosin en muista paistoiko aurinko ihan koko talvea. Saattoi olla muutama hämärämpikin päivä seassa. Ilman lunta ne olisivatkin olleet ihan pimeitä päiviä.
Lumi on ihanaa, sillä saa vuorattua koirankopit ja vanhan, vetoisan talon seinän vierukset. Vähemmän ihanaa lumesta tulee kun yrittää noudattaa lehtien neuvoja ja lapioda kiireesti lumet pois sieltä seinustoilta.
Kyllä mie ihan totta yritin. Jäi vain vielä vähän kesken. Loput löytynevätkin keväämmällä kellarista.
Lumi on ihanaa kun pääsee hiihtämään, ilma on raikasta lenkkeillä ja kelkoitella. Joskus kaiken tämän ihanuuden keskellä tuntuu silti ihan samalta kuin vanhimmasta mäyriksestä.
Herättäkää vasta kesällä!
Kommentit