Viimeiset valmistelut kylvötöitä varten on nyt tehty. Hyytävän kylmän pohjoistuulen puhaltaessa yli peltoaukean merkkasimme kasvulohkojen rajat, niiden kun täytyy nykysäädösten mukaan olla aarilleen ennalta ilmoitetun kokoisia. Isäntä mittasi, minä tökin keppejä merkeiksi. Ja mittasi uudelleenkin, niinkuin se olisi ollut minun vikani että rivistä tuli vino! Aikoinaan ei kai rajaojia vedetty niin viivasuoraan, eikä ainakaan myöhemmin niitä peratessa oltu kovinkaan tarkkoja.

Kiertokokeella varmistettiin että siementä kylväytyy juuri oikea määrä, ja tarkistettiin vielä kerran että kylvökone on muutoinkin varmasti kunnossa.

Näin viime yönä pitkästä aikaa unta pojasta. Eilen siivoilin kaappeja, tai oikeastaan pyörittelin taas kerran hänen tavaroitaan. Mietin mitä niille tekisin, ja päädyin pakkaamaan kaiken takaisin samoihin laatikoihin ja kaappeihin.

Ehkä hän sen takia jäi niin syvälle mieleeni, tai ehkä ulkotyöt ja vapaapäivät ovat vain tuulettaneet arkikuvioista tilaa unille.

Siinä unessa ymmärsin ettei hän elä enää kauaa, siinä unessa hän pyysi minua ymmärtämään miksi ei.

Siinä unessa ehdin hyvästellä hänet. Ja jotenkin, siinä unessa ymmärsin ettei ollut mitään mitä olisimme voineet tehdä että hän olisi jäänyt.

Se uni oli kuin hieman myöhässä tullut äitienpäivälahja.

Minä jatkan tavaroiden pyörittelyä ja mietin pakkaamista. Muuttoa uuteen kotiin jossa mikään ei tuo muistoja mieleen, paikkaan jossa poika ei koskaan käynyt eikä käy.

Ja se tekee muutosta kaikkein vaikeinta. Onneksi siihen on vielä aikaa.